Tansanialainen naivistinen Tinga Tinga -taide on tuttua Ylen lastenohjelmasta ja naivistitaiteen näyttelyistä. Suomalaisessa yleisössä se on herättänyt yhä enemmän kiinnostusta.
Aalto yliopiston projektipäällikkö Minna Takala Linnan Pyöräverstaasta tuntee ekoasiat itselleen läheiseksi ja ihastui Tansaniassa Tinga Tinga -keskuksessa taidesuuntaukseen. Taide palaa nyt Hämeenlinnassa ikään kuin juurilleen eli kohtaa polkupyörät. Nimittäin taidesuuntauksen kantaisä Eduardo S. Tingatinga käytti maalauksissaan polkupyörämaaleja suoraan tuubista.
- Kävimme siellä Dar es Salaamissa Tinga Tinga -keskuksessa, jossa yhä työskentelee kantaisän lapsia ja ihastuimme, että voisimmeko yhdistää taiteen ja pyörän. Polkupyörämme olivat ensimmäistä kertaa esillä Iittalan Naivistit näyttelyssä kesällä, Minna Takala kertoo.
Norsuja ja poliittisia viestejä
Tinga Tinga -taiteeseen kuuluu äärimmäinen kirkas värikkyys. Aiheet ovat usein eläimiä, mutta taidetta käytetään vahvasti myös poliittisiin viesteihin, kertoo Minna Takala.
- Onhan niissä tansanialainen värikäs, iloinen, ihana luonnonylistys, mutta toisaalta Tinga Tinga sisältää poliittisesti vahvoja viestejä, kuten albinosurmia, kyläongelmia. Viesti on vahva, kun väritkin ovat vahvoja.
Näpit irti pyörävaras!
Linnan Pyöräverstas haluaa tehdä yhteistyötä tansanialaisen keskuksen kanssa. Nyt on menossa pilotointi ja kokeilu, miten tuotanto, hinnoittelu ja yhteistyö saadaan aikaan.
- Veimme Tansaniaan kevyitä polkupyörän osia kuten lokasuojia, pirikelloja, lamppuja ja kettinginsuojia. Taitelija maalasi niitä, ja hän sai vapaat kädet. Jos saamme muutaman taiteilijan tänne Suomeen maalaamaan, voisimme tehdä taideyhteistyötä vaikkapa Verkatehtaan yhteisön kanssa.
Takalan mukaan mm. kierrätystehdasmessuilla Helsingissä ihmiset olivat hyvin kiinnostuneita Tinga Tinga -polkupyörien osista.
- Itse ajattelen kaupungilla pyöräillessäni, että saan samalla levittää iloista fiilistä muille ja itselleni. Yksi sanoi, että eihän noin hienoa voi laittaa pyörään, jos joku varastaa. Toinen totesi, että hei, sehän on sitten yksilöllinen, ja se on mun, eihän sitä silloin kukaan uskalla viedä.
Linnan Pyöräverstaalla on haave saada taidelokasuojia ja muita kevyitä osia myytäväksi jouluun mennessä. Tinga Tinga -polkupyöriä voi nähdä myös perjantaina Hämeenlinnan taiteiden yössä: verstaassa on myytävänä myös itse taidetta.