Yhdysvallat on vapauttanut kaksi algerialaismiestä Guantanamon vankileiriltä yli vuosikymmenen vankeuden jälkeen. Tämä on ensi kerta lähes vuoteen, kun vankeja pääsee terroristiepäiltyjä pitävästä vankileiristä.
Miehet lennätettiin kotimaahansa Algeriaan. Siellä oikeusviranomaiset kuulustelivat kaksikkoa ja vapauttivat miehet tutkimusten ajaksi.Useimmat Guantanamosta vapautetut algerialaiset eivät ole saaneet kotimaassaan syytteitä, koska heitä ei epäillä rikoksista Algeriassa.
Molemmat vapautetut, 34-vuotias Nabil Said Hadjarab ja 36-vuotias Mutia Sadiq Ahmad Sayyab pidätettiin vuonna 2002, toinen Afganistanissa, toinen Pakistanissa.
Molempien osalta katsottiin jo vuosia sitten, että heidät voitaisiin vapauttaa. Muun muassa kongressin määräämät turvallisuusrajoitukset ovat kuitenkin hidastaneet vankien vapauttamista. Sekä Sayyab että Hadjarab osallistuivat Guantanamossa syömälakkoon, jolla haluttiin kiinnittää huomiota vankien pidättämiseen määräämättömäksi ajaksi.
Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Yhdysvaltain tukikohdassa Kuubassa sijaitsevassa Guantanamossa on edelleen 164 vankia. 84 osalta on jo katsottu, että heidät voitaisiin vapauttaa.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi sulkea kiistanalaisen Guantanamon leirin vaalikampanjassaan vuonna 2008, mutta ei ole onnistunut siinä 4,5 vuodessa.
Puolustusministeriön edustajan Todd Breassealen mukaan Guantanamon sulkeminen on edelleen keskeinen tavoite. Hänen mukaansa he pyrkivät saamaan kumottua vankien siirtämiselle määrätyt rajoitukset. Edellisen kerran Guantanamosta vapautettiin vanki syyskuussa 2012.
Guantanamon leiri avattiin George W. Bushin presidenttikaudella osana terrorismin vastaista sotaa. Muun muassa ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet ankarasti leiriä, jossa terrorismista epäiltyjä on pidetty vuosikausia ilman oikeudenkäyntiä ja tuomiota.