Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Hallitus sopuun ensi vuoden budjetista

Hallituksen budjettiesitys on 53,9 miljardia euroa. Se on yli miljardi euroa vähemmän kuin tälle vuodelle budjetoidut määrärahat.

Jyrki Katainen mikrofonien ympäröimänä Säätytalolla keskiviikkoiltapäivänä  28. elokuuta klo 13.30.
Kuva: Yle
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus on sopinut ensi vuoden budjettiesityksestä. Esitys perustuu pitkälti viime keväänä tehtyihin päätöksiin. Hallitus sopi budjettiriihessä myös ylimääräisestä kasvua ja työllisyyttä tukevasta lisäbudjetista tälle vuodelle.

Hallitus esittää ensi vuoden budjetiksi 53,9 miljardia euroa. Se on yli miljardi euroa vähemmän kuin tälle vuodelle budjetoidut määrärahat. Hallituksen päätökset alentavat valtion menoja ensi vuonna nettomääräisesti yli 600 miljoonalla eurolla tähän vuoteen verrattuna.

Kuntien valtionavut ovat ensi vuonna noin 10,6 miljardia euroa. Tästä summasta laskennalliset valtionosuudet ovat noin 9,6 miljardia euroa. Esityksen mukaan kuntatalouteen tulee noin 362 miljoonan euron valtionosuussäästö.

Opintoraha sidotaan indeksiin ensi vuoden elokuusta alkaen. Sen lisäksi opintolainan valtiontakausta korotetaan 400 euroon. Nykyisellään valtiontakaus on 300 euroa.

Budjettiin on myös kirjattu muun muassa tie-, meri- ja rataliikenteen ohjausjärjestelmän uusimista 16 miljoonalla eurolla ja pääratojen routa- ja pehmeikköalueiden korjauksia viidellä miljoonalla eurolla.

Hallituksen esityksen mukaan yhteisöveroa alennetaan 20 prosenttiin ja osinkoverotulojen verotusta uudistetaan.

Ensi vuoden budjettiesitys on 6,7 miljardia euroa alijäämäinen. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 0,5 prosenttia. Talouden ennustetaan kääntyvän kuitenkin hitaalle kasvu-uralle kuluvan vuoden aikana.

Suosittelemme