Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Talousasiantuntijoiden mukaan uudistuspaketti voi tepsiä

Talousasiantuntijat arvioivat uudistuspaketin tepsivän, jos kaikki luvatut päätökset saadaan tehtyä. Myös Suomen luottoluokituksen arvioidaan pysyvän hyvänä. Tosin sekin edellyttää jatkopäätösten syntymistä.

Rahtilaivojen lastausta Vuosaaren satamassa.
Kuva: Yle
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen vienti ei vedä eikä valtiontalous ole häävissä kunnossa. Ja tilanne uhkaa pahentua. Siksi piti kääriä kaikkien aikojen rakenneuudistus-paketti. Eri asia on, riittääkö se hoitamaan Suomen talouspulmat.

Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharjun arvioi, että hallituksen rakenneuudistuspaketti riittää hoitamaan talouspulmat, jos kaikki kohdat saadaan toteutumaan. Suomen yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Lindholm puolestaan odottaa vielä ratkaisuja.

- Ne varsinaiset päätökset ja ratkaisut luvattiin marraskuuhun mennessä eli siltä osin asia on vielä kesken, Lindholm sanoo.

Aikanaan markkinoilla testataan, kuinka hallituksen rakennepaketti otetaan vastaan. Suomen lainoilla on toistaiseksi paras mahdollinen, kolmen AAA:n luottoluokitus. Jos yksi A lähtisi, valtion korkomenot  kasvaisivat.

-Kyllä se säilyy, jos nämä kaikki toimenpiteet saadaan alkuun ripeästi ja sen lisäksi saadaan hyvin hyvin maltillinen palkkaratkaisu, Kangasharju sanoo.

Suomen talouden kuva on nyt kovin kaksijakoinen. Useat pörssiyhtiöt takovat voittoa, mutta toisaalta uusia yt-neuvotteluja vaanii jo nurkan takana. Ne taas heikentävät valtiontaloutta entisestään. Kierrettä ei ole helppo katkaista. 

- Tärkeintä on työllistämisen ja työllistymisen edistäminen, jotta se potentiaali, mikä tästä taloudesta lähtee irti, saataisiin laajempaan käyttöön ja sitä kautta hoidettua pitkän ajan ongelmia, Lindholm toteaa.

Suosittelemme