Mustasaaressa hallituksen kuntauudistuspaketin pakkoliitoasiaan suhtaudutaan vielä rauhallisesti. Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg sanoo, että odotetaan ja katsotaan, mikä on uudistuksen lopullinen sisältö. Ahlberg suhtautuu epäilevästi pakkoliitosten toteutumiseen.
Kuntarakennelakia täydennetään syksyn aikana niin, että hallitukselle tulee mahdollisuus ohjata kuntia pakkoliitoksiin yhtenäisillä työssäkäyntialueilla. Samalla kuitenkin kuntaliitoksissa edellytettäisiin koko liitosalueen asukkaiden enemmistön tukea.
Kansanäänestys kuntaministerin vaihtoehto
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen mukaan kaupunkiseutujen kuntaliitoksissa voitaisiin käyttää apuna kansanäänestystä. Kansanäänestyksen menettelytapaa kuitenkin pohditaan vielä ja epäselvää on esimerkiksi se, kuinka eri kokoisten kuntien tahto toteutuisi.
- Alueen enemmistön kanta olisi ongelmallista, ja me lähdemme siitä että kansalaistahtoa kunnioitetaan, sanoo Ahlberg.
Ahlberg ottaa esimerkiksi Tampereen seudun ja esimerkiksi Tampereen ja Pirkkalan kokoeron.
- Tilannehan ei ole täysin samanlainen kuin Vaasan seudulla, mutta käytännössä kuntien kokoerohan vaikuttaisi siellä enemmistön muodostumiseen täysin. Se ei voi olla oikea vaihtoehto.