Suurin osa eli kaksi kolmesta suomalaisesta ei pidä yrittäjänä toimimista houkuttelevana uravaihtoehtona, ilmenee työnantajien ja yrittäjien etujärjestöjen Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Suurin syy on, että palkkatyötä pidetään yrittäjyyttä houkuttelevampana.
Vain kaksi viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että Suomessa on hyvä toimia yrittäjänä Yrittäjyyden huonoina puolina pidettiin taloudellista riskiä, aikapulaa ja vastuuta. Kriittisimmin yrittäjyyteen suhtautuvat 50-64-vuotiaat, alemmat toimihenkilöt ja työväestö. Yrittäjistä viidennes ei pidä yrittäjyyttä houkuttelevana.
Suomalaiset ovat kuitenkin yrittäjämyönteisiä. Yli 80 prosenttia vastaajista ajattelee, että yrittäjyyttä tulisi Suomessa edistää.
Lähes viidennes eli 17 prosenttia niistä, jotka pitävät yrittäjyyttä houkuttelevana, ovat suunnitelleen yrityksen perustamista lähiaikoina. Yrittäjyyteen ihmisiä houkuttelee eniten vapaus tehdä niin kuin itse haluaa, itsenäisyys ja hyvät ansaintamahdollisuudet.
Yrittäjän Päivä -säätiön teettämällä Yrittäjyysilmapuntari-tutkimuksella pyrittiin selvittämään, mitä mieltä suomalaiset ovat yrittäjyydestä. Säätiössä ovat edustettuina Elinkeinoelämän keskusliitto, K-kauppiasliitto, Keskuskauppakamari, MTK ja Suomen Yrittäjät.
Kyselyyn vastasi 1 085 15-79-vuotiasta suomalaista ja vastaukset painotettiin väestöä edustavaksi. Tutkimus on tehty myös vuosina 2010 ja 2011.