Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Messi johdatti Argentiinan MM-kisoihin

Lionel Messi laukoi kaksi maalia Paraguayn verkkoon. Argentiina lunasti ensimmäisen Etelä-Amerikan MM-karsintalohkon neljästä suorasta kisapaikasta.

Lionel Messi Argentiina
Kuva: EPA
Ossi Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Argentiina on varmistanut paikkansa jalkapallon MM-kisoissa. Maan kisapaikka sai sinetin, kun se kukisti Paraguayn vieraskentällä maalein 5-2.

Barcelonan tähtipelaaja Lionel Messi kunnostautui maalinteossa kahdesti. Argentiinalle osuivat myös Manchester Cityn hyökkääjä Sergio Agüero, Real Madridin keskikenttämies Angel Di Maria sekä Maxi Rodriguez.

Argentiina johtaa Etelä-Amerikan MM-karsintalohkoa kolmen pisteen erolla Kolumbiaan, joka kärsi 0-2-tappion Uruguaylle. Voitto oli Uruguaylle elintärkeä, sillä se käytännössä sinetöi sille vähintään paikan jatkokarsinnassa. Edinson Cavani ja Cristian Stuani maalasivat viimeisen vartin aikana ja nostivat maan tasapisteisiin Ecuadorin kanssa, joka on kiinni viimeisessä suorassa kisapaikassa.

Etelä-Amerikan karsintalohkon neljä parasta etenevät suoraan ensi kesän MM-turnaukseen. Viidenneksi sijoittuva maa joutuu pelaamaan kisapaikasta jatkokarsinnassa.

Etelä-Amerikan karsintalohkon tilanne

Argentiina1485130-929
Kolumbia1482422-926
Chile1480624-2124
Ecuador1464418-1422
Uruguay1464422-2222
Venezuela1554613-1919
Peru1442815-2214
Bolivia1525816-2911
Paraguay1432915-2811

Suosittelemme