Kostamuksen ja Suomen välinen historia ulottuu pitkälle viime vuosisadalle. Suomalaiset miehittivät Kostamusta jatkosodassa vuosina 1941 - 1944. Rauhan aikana suomalaiset rakensivat Kostamuksen kaupungin vuosina 1977 - 1985.
Kaivosteollisuuden ympärille rakennettu kaupunki toi Suomelle ja erityisesti Kainuulle valtavan taloudellisen hyödyn, sillä rakennusvuosien aikana Kostamuksessa työskenteli vuosittain keskimäärin noin 1500 suomalaista rakentajaa. Nykyrahassa Kostamus-projektin arvioidaan tuoneen Kainuuseen noin 300 miljoonaa euroa, ja se oli kautta aikain suurin suomalainen ulkomaan projekti.
Kaupunkina Kostamus aloitti vuonna 1983. Lauantaina 14.9. vietetään Kostamuksen 30-vuotisjuhlaa, ja Suomesta juhlaan osallistuu satoja ihmisiä.
Yksi Kostamukseen töihin lähteneistä kainuulaisista oli sotkamolaissyntyinen Oiva Suutari. Ensimmäisessä vaiheessa mittamiehenä toiminut Suutari ehti tehdä Kostamuksessa töitä kahdeksan vuotta. Tuona aikana hänestä ehti tulla myös rakentajien pääluottamusmies.
- Ensimmäinen työmaa oli mittamiehenä raakavedenpuhdistamolla, jossa puhdistettiin raakavesi kostamuslaisille, kertoo Kostamukseen työn perässä lähtenyt Suutari.
Suutari kehuu rakennusprojektin lähteneen nopeasti käyntiin. Hän kertoo organisoinnin toimineen tuolloisessa Neuvostoliitosta hyvin.
- Majoitukset, ruokailut, työmaakuljetukset - kaikki toimivat erittäin hyvin.
Suomalaisia ei ollut hankala houkutella töihin Kostamukseen. Suutarille itselleen Kostamuksen vuodet olivat opettavaisia.
- Sen jälkeen en ole katsellut tätä maailmaa avaimenreiästä. Tulin suvaitsevaisemmaksi ja humanitäärisempi ajattelutapa kasvoi. Kyllä se oli varmasti monelle muullekin hyvin opettavainen työmaa.
Työ ajoi rajan taakse
Lama ja puute työstä sai tuhannet kainuulaiset rakentajat liikkeelle. Suutarin mukaan harva koki ongelmaa lähteä töihin Neuvostoliittoon.
- Kainuussa ei kerta kaikkiaan ollut mitään rakentamista. Kuhmostakin oli parhaimmillaan 650 työntekijää Kostamuksessa. Se oli valtavan suuri ja tärkeä tulon lähden kainuulaisille.
Varsinainen rakennustyö ei juuri eronnut siitä työstä, jota oli totuttu kotimaassa tekemään. Suomalaiset työskentelivät pitkään yksin Kostamuksessa.
- Olimme kuin valtio valtion keskellä. Meillä oli omat ruokalat, pankit ja postit sekä alueet, joilla liikuimme. Postinumerokin oli oma. Meidän tarvitsi olla hyvin vähän venäläisten kanssa tekemisissä.
Kostamukseen tehdyistä rakennuksista jäi mieleen erityisesti massiiviset rikastamo- ja pellettirakennukset. Myös muita Kostamuksen rakennuksia Suutari katsoo nostalgisin tuntemuksin.
- Kyllä siellä on mukavaa kulkea kaduilla ja katsella yhdeksänkerroksisia kerrostaloja ja todeta, että tuossa minä olen ollut runkoja nostamassa ja elementtejä asentamassa paikoilleen.
Koti keskellä rakennustyömaata
Kaupungin syntyessä ja kaivostoiminnan käynnistyessä alkoivat myös venäläiset työntekijät ilmestyä katukuvaan. Venäläiset keskittyivät lähinnä teollisuusrakentamiseen ja laitteiden asentamiseen, suomalaisten tehtävänä oli rakentaa tehtaille seinät ympärille ja työläisille asunnot asuttaviksi.
Suutari kertoo ajatelleensa jälkeenpäin Kostamuksen olleen kuin toinen koti. Jopa siinä määrin, että lähteminen tuntui haikealta.
Toisaalta oli haikea olo lähtiessä pois, kun oli monien vuosien aikana tutustunut venäläisiin ja saanut ystäviä.
Oiva Suutari
- Tunne oli vähän kaksijakoinen. Olin iloinen siitä, että oli saanut rakentaa, ja siitä, kun näki kuinka nuoret lapsiperheet pääsivät asumaan uusiin kerrostaloihin. Toisaalta oli haikea olo lähtiessä pois, kun oli monien vuosien aikana tutustunut venäläisiin ja saanut ystäviä.
Suutari tuntee ylpeyttä siitä, että on saanut olla mukana rakentamassa Kostamusta.
- Me rakentajat olemme sellainen ammattiryhmä, että missä me työskentelemme niin jätämme seuraaville sukupolvillekin katseltavaa. Minun lapsenlapseni voivat esimerkiksi käydä joskus Kostamuksessa ja sanoa, että täällä se ukkikin on työskennellyt.
Suutari ei osaa arvioida mitä nykypäivän kostamuslaiset ajattelevat kaupunkinsa synnystä, mutta kaupungin ensimmäiset asukkaat olivat kovin kiitollisia suomalaisille rakentajille. Tämä tuli ilmi yhteisissä tilaisuuksissa suomalaisten ja venäläisten välillä. Alkuun näitä tilaisuuksia ei juuri nähty, vaan suomalaisille rakentajille asetettiin ankarat säännöt olemisestaan Neuvostoliitossa.
- Kanssakäyminen venäläisten oli kiellettyä. Niin kuin jokainen silloisessa Neuvostoliitossa käynyt tietää, ei ulkomaalaisten kanssa sopinut seurustella.
Asenteet ja säännöt höllentyivät vuosien kuluessa, ja venäläisväestön määrä Kostamuksen alueella lisääntyy. Varsinaista seurusteluakin tapahtui, ja Suutari tietää kahdeksan avioliiton alkaneen Kostamuksen rakentamisen aikaan.
- Rakkaus teetti sitä, että piti olla vähän salassa.
Suomalaisille suomalaista
Alkoholin käyttöön liittyi myös sääntöjä.
- Venäläistä viinaa ei saanut löytyä suomalaisten hallusta. Jos rakentaja tavattiin päivällä humalassa niin tiedettiin sen olevan varmasti venäläisestä viinasta, sillä suomalainen ravintola tarjoili alkoholia vain illalla puoli seitsemästä yhdeksään.
Niin kuin jokainen silloisessa Neuvostoliitossa käynyt tietää, ei ulkomaalaisten kanssa sopinut seurustella.
Oiva Suutari
Palveluita riitti suomalaisille muutenkin. Kostamuksessa oli suomalaisille muun muassa kirjasto, kaksi kulttuurisihteeriä, liikunnanohjaaja, pappi ja oma terveysasema.
- Joskus pidettiin tansseja, joissa kävi laulamassa suomalaisia huippuartisteja. Sitä varten rakennettiin oma tanssilava. Siellä sitten sai vähän kontaktia venäläisten kanssa, kun pääsi tanssimaan. Sitä kuitenkaan ei kielletty.
Kontaktit venäläisten kanssa jäivät kuitenkin pitkälti työhön ja tutustumiseen. Kauppaa esimerkiksi venäläisten kanssa ei käyty lainkaan, vaan kaikki palvelut vaihdettiin muiden suomalaisten kesken suomalaisten pitämissä liikkeissä. Kaikki kauppatavara tuli kahteen sekatavaraliikkeeseen niin ikään Suomesta.
- Perunat, lihat ja kaikki tuli Suomesta, mikä oli kauppiaille varmin valinta - suomalaiset halusivat suomalaisia tuotteita.
Puolue ei merkinnyt Kostamuksen työmaalla
Rakentajien pääluottamusmiehenä Suutari ehti tehdä vaikka mitä. Työntekijöiden edunvalvonnan ohella Suutari selvitteli muun muassa pieniä riitoja.
- Joskus oli niin kiire, ettei takapuoli edes pytylle ehtinyt, kun oli jo joku kysymässä jotakin. Kun minulta kysytään millaista työ oli ja mitä tein, niin olen vastannut, että melkein kaikkea, mutta kätilönä ei tarvinnut olla.
Hyvistä palveluista ja eduista huolimatta työ koettiin raskaaksi.
- Työmiehellähän ei ole muuta myytävää kuin työpanoksensa, ja siitä pitäisi saada mahdollisimman hyvä hinta. Ainahan se tuntui, että se hinta jäi vähän huonoksi, mutta kyllä on huonompiakin työpaikkoja ollut.
Kyllä kaikissa paikoissa, missä oltiin, oli sovinnollinen olo.
Oiva Suutari
Puoluesidonnaisuus ei Neuvostoliitossa toimiessa näkynyt. Suutari toteaakin kaikkien ammattiyhdistysliikkeeseen kuuluneiden olleen samalla viivalla, puoluekantaan katsomatta. Hän kokee onnistuneensa luottamusmiehen toimessaan.
- Nyrkkiä ei ole silmään tullut kertaakaan tavattaessa, vaan monia kertoja on tultu sanomaan käsipäivää.
Työskentely maassa, jonka kanssa oli sodittu, ei tuntunut myöskään vaikuttaneen rakentajien asenteisiin. Suoranaista vihaa tai vihamielisyyttä ei rakentajista havainnut.
- Vihan kantaminen olisi ollut typerää. Ei se nuori venäläinen sukupolvit vaikuttanut mitenkään menneisiin tapahtumiin. Kyllä kaikissa paikoissa, missä oltiin, oli sovinnollinen olo, Suutari sanoo.