Haminan Tervasaareen kerääntyi tiistaina iso joukko ihmisiä seuraamaan paljon puhutun sonnin lähtöä uusille laitumille. Woima-sonnin lähtövalmisteluita oli seuraamassa myös kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä sekä sonnin uusi huoltaja Aira Samulin, jonka nurmikentälle Hyrsylän mutkaan teos lasketaan keskiviikkona.
Woima-sonnin ympärillä on riittänyt kohua siitä lähtien, kun Miina Äkkijyrkän teos pystytettiin Tervasaareen vuonna 2006. Sonni jäi keskeneräiseksi, ja viimein kaupunki kehotti kuvanveistäjää siirtämään teoksen pois Tervasaaresta.
Näytöstä riitti myös sonnin viimeiselle päivälle Haminassa, kun Äkkijyrkkä hermostui paikalla olleeseen mainoskylttiin. Sonnin siirtoon parinsadan kilometrin päähän kuvanveistäjä kuitenkin suhtautui rauhallisesti.
– Tämä on ammattimiesten käsissä. Tietysti onhan tässä fiilikset käyneet laidasta laitaan, koska teos on ollut täällä vähän heitteillä, Miina Äkkijyrkkä kommentoi.
Väkijoukko seurasi sonnin siirtämistä kuljetuslavetille kiinnostuneena. 9 000 kilon painoisen sonnin nosto-operaatio oli ainutlaatuista seurattavaa paitsi haminalaisille, myös työpäällikölle.
– Emme ole aiemmin nostaneet eläimiä, mutta muutenhan nämä ovat ihan mielenkiintoisia, haastavia ja erikoisia töitä, tuumasi E. Helaakoski-yrityksen työpäällikkö Aarno Riekki.
Paikalle saapuneet haminalaiset vakuuttivat, että Woima-sonnia ei jää ikävä.
– Ei nyt ihan hirveästi, ehkä pikkuisen, sanoi toimitusta seurannut Lilli Juusti.
– Ei todellakaan. Jos sonnia tekee mieli katsomaan, niin pääseehän sinne Hyrsyläänkin, sanoi puolestaan Pertti Huisman.
Tekstiä on korjattu. Kuntaliitoksen jälkeen Hyrsylän mutka sijaitsee Lohjalla, eikä Nummi-Pusulassa.