Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn mukaan on välttämätöntä, että YK:n turvallisuusneuvosto päättää ensi viikolla panna toimeen Yhdysvaltain ja Venäjän sopimuksen Syyrian kemiallisten aseiden hävittämiseksi.
Kerryn mukaan YK:n raportti todistaa, että elokuussa tehdyn, 1 400 ihmistä tappaneen kemiallisen iskun takana oli Syyrian hallinto.
- Turvallisuusneuvoston on valmistauduttava toimimaan ensi viikolla. Ei käytetä aikaa väitellen siitä, minkä jo tiedämme, Kerry sanoi toimittajille myöhään torstai-iltana Suomen aikaa.
Hänen mukaansa kemiallisten aseiden hävittäminen on mahdollista rauhanomaisin keinoin. Yhdysvaltain ja Venäjän viime viikolla solmiman sopimuksen mukaan Syyrian presidentin Bashar al-Assadin on ilmoitettava yksityiskohtaisesti kaikista kemiallisista aseistaan viikonloppuun mennessä.
Tavoitteena on saada aseet kansainvälisen yhteisön hallintaan ja lopulta hävittää ne ensi vuoden puoliväliin mennessä.