Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

"Töissä sählätään vuosittain miljardien edestä"

Työntekijät sähläävät töissä noin viidenneksen säännöllisestä työajasta. Henkilöstötuottavuuden asiantuntija laskee, että yritykset menettävät sähläämisen vuoksi jopa yli kymmenen miljardia euroa vuodessa.

Tutkija Marko Kesti Lapin yliopistosta.
Tutkija Marko Kestin mukaan yksi keskeinen tekijä on se, että ollaan menty kustannussäästömoodiin, jossa työn tekeminen on kurjistunut ja fiilis on heikentynyt. Kuva: Yle
Sari Aro
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden tutkijan Marko Kestin mielestä töissä sählätään nykyisin liikaa. Muun muassa etsiminen, korjaaminen ja omien asioiden hoitaminen on lisääntynyt. Tätä nykyä sähläyksen osuus on noin viidennes säännöllisestä työajasta.

- Yksi keskeinen tekijä on se, että ollaan menty kustannussäästömoodiin, jossa työn tekeminen on kurjistunut ja fiilis on heikentynyt. Työpaikoilla ei enää panosteta niin paljon oman toiminnan kehittämiseen työn ääressä. Perustyön tekemisen kunnioitus on vähentynyt, Marko Kesti muotoilee.

Sählääminen tulee tutkijan mukaan yrityksille kalliiksi. Kesti laskee, että jos työelämän laatu olisi kaksi prosenttia parempaa, myös työn tekeminen olisi saman verran tehokkaampaa. Tämä kasvattaisi puolestaan yritysten liikevaihtoa yli 12 miljardia euroa vuodessa.

Sähläämisen kimppuun koulutusvapailla

Kestin mielestä on erittäin huolestuttavaa, jos nykymenoa ei saada muutettua.

- Tähän pitäisi saada jonkinlainen kansallinen ohjelma, että lähdettäisiin panostamaan perustyön kehittämiseen ja työntekijöiden valtava osaaminen ja kokemus saataisi hyötykäyttöön.

Hänen mukaansa ryhtiliikkeeseen ei tarvittaisi suuria rakennemuutoksia, vaan muutos voisi syntyä pienistä asioista. Suurin yksittäinen toimi sähläyksen vähentämiseksi olisi kolmen päivän koulutusvapaan käyttö työpaikoilla toiminnan kehittämiseen.

Elinkeinoelämän keskusliitossa tutkijan laskelmat ja huoli torjutaan.

- Tämän ilmiön pukeminen numeroiksi tuntuu äärimmäisen vaikealta. Työn laadun ja tehokkuuden parantaminen ei takaa sitä, että tuotteet menisivät kaupaksi kilpailuilla markkinoilla, sanoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Urrilan mielestä Suomessa ei ole suuria massoja piilevää osaamista, jota yritykset eivät osaisi hyödyntää.

- Nyt kun on ollut heikkoja vuosia, monet yritykset miettivät entistä tarkemmin, mitä ja miten tehdään. Tietenkin yksittäisen työntekijän arki voi olla aika rikkonaista, eikä siinä välttämättä ole nopeaa parannusta, Urrila sanoo.

Säheltäminen voi luoda uusia ideoita

Helsinkiläisessä  Sweetheart-puodissa sählääminen ei näyttäydy kirosanana. Puodin omistaja ja työntekijä kutsuu itseään pro-sählääjäksi.

- Sähellän töissä paljonkin. En ehkä itse pidä sitä kauhean pahana asiana, se voi olla rentoa ja luoda uusia ideoita, yrittäjä Marianne Isotalus naurahtaa.

- Uskon, että asiakkaat voivat tulla mieluummin kauppaan, jos vähän sähellän. Silloin täällä on mukava ilmapiiri sen sijaan, että täällä olisi maailman tehokkain ilmapiiri.  

Vaikka herkkupuodissa ei uskota tehokkaan ilmapiirin voimaan, silti sieltä löytyy ajatuksia, kuinka työntekoa voisi hieman trimmata.

- Voi miettiä, suunnitella ja toteuttaa työtehtäviä etukäteen mieluummin kuin alkaa viime tipassa säätää jotakin kiireellä, Isotalus pohtii.

Suosittelemme