Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Lennokki tuo tietoa taivaalta

Kauko-ohjattavien lennokkien ja pienten kameroiden hinnan lasku on lisännyt ilmasta käsin kuvaamista. Valtaosa Keski-Suomen ilmakuvaajista on harrastajia, mutta alalla on mahdollisuuksia myös yritystoimintaan. AeroTekniikka UAV Oy on kehittänyt etäohjattavista lentokoneista monipuolista liiketoimintaa.

Kuvauslennokki.
Kuva: Jori Asikainen / Yle
Jussi Lindroos,
Pauliina Tolvanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksinkertaisimmin yläilmoista saa kuvaa kiinnittämällä pienen kameran sähkölennokkiin. Hankasalmelaisen Jouni Jalkasen kehittämät ilma-alukset ovat kuitenkin astetta järeämpiä.

- Siinä mielessä eroaa perinteisistä lennokeista huomattavasti, että näihin sisältyy juuri ammattikäyttöön suunniteltua elektroniikkaa, Jalkanen kertoo.

AeroTekniikka UAV Oy:n valmistamat ilma-alukset soveltuvat perinteisen ilmakuvauksen lisäksi tarkkoihin kartoituksiin, joita tarvitaan esimerkiksi metsähakkuita tai maankäyttöä suunniteltaessa. Lisävarusteiden avulla koneen käyttötarkoitukset moninkertaistuvat.

- Eli lentolaitteet voidaan varustaa esimerkiksi lämpökameroilla niin, että laitetta voidaan käyttää kadonneiden ihmisten etsintään pimeässä ja kylmissä olosuhteissa. Tai sitten koneeseen voidaan kiinnittää esimerkiksi ilmanlaadun tutkimiseen tarkoitettuja mittareita, Jalkanen kertoo.

Ostaja koulutetaan ja sitoutetaan yrittäjäksi

Ammattikäyttöön tarkoitettujen ilma-alusten hinnat vaihtelevat reilusta 1000 eurosta noin 7000 euroon eli moposta mönkijään. AeroTekniikka ei kuitenkaan myy koneitaan kenelle tahansa, vaan käytännössä ostajan on oltava valmis ryhtymään yrittäjäksi. Jokainen ostaja koulutetaan ja tälle tarjotaan työtä.

- Puhutaan sellaisesta kahden kuukauden oppimisprosessista, jolloin päästään tekemään jo alustavia työtehtäviä, Jouni Jalkanen kertoo.

AeroTekniikan tavoitteena on luoda Suomeen maanlaajuinen palveluverkosto. Tällä hetkellä yrityksellä on kahdeksan franchising-periaatteella työskentelevää yrittäjää. Yrittäjäksi haluavat haastatellaan tarkasti, sillä AeroTekniikka haluaa pitää huolen siitä, ettei heidän koneitaan käytetä vääriin tarkoituksiin.

- Etäohjattavalla ilma-aluksella lentämiseen pätee pitkälti samat säännöt kuin miehitetyllä koneella lentämiseen. Ilmoitamme esimerkiksi aina työlennoista ilmavalvontaan, Jalkanen toteaa.

Säännöt huomioitava myös ilmakuvauksessa

Ilmakuvauksen yleistymisen on pelätty tuovan mukanaan lieveilmiöitä. Komisario Tuomo Korhosen mukaan Keski-Suomessa ongelmilta on vältytty.

- Urani aikana ei ole tullut vastaan yhtään tapausta, jossa poliisi olisi joutunut puuttumaan lennokilla kuvaamiseen.

Ilmailusääntöjen lisäksi on muistettava kuvaamisen pelisäännöt. Nyrkkisääntö on, että julkisella paikalla saa kuvata vapaasti ihmisiä, yksityisellä alueella tarvitaan lupa. Kuvan julkaiseminen on asia erikseen.

- Jos julkisella paikalla otettu kuva levitetään ja siinä kuvassa on jotain, mikä loukkaa jonkun yksityisyyttä, niin silloin voi syyllistä rikokseen, Korhonen toteaa.

Seuraamuksia voi olla myös sillä, jos kuvaaminen häiritsee ympäristöä.

Suosittelemme