Eräänä päivänä pojat lähtevät veneellään ulos asustamastaan joenuomasta ja suuntaavat matkansa läheiselle saarelle. Saarella poikia odottaa puuhun mystisesti tiensä löytänyt vene, jota he pitävät omanaan. Tällä kertaa veneestä kuitenkin löytyy asukas, johon tutustuminen muuttaa poikien elämän.
Mud on jännärimuotoon puettu nuoren pojan kasvutarina. Elokuvan päähenkilö Ellis elää kahden maailman välissä. Hän on vielä poika, mutta hänestä on kovaa vauhtia tulossa mies. Ellisin kasvuympäristö ei ole niitä kaikkien seesteisimpiä. Huonoissa kantimissa oleva perhe elää mutaisen Mississipin varteen parkkeeratussa, ränsistyneessä asuntolaivassa. Ellisin vanhemmat ovat eroamassa, vaikka sitä peittää koettavatkin. Elokuvan aikuiset eivät muutenkaan kovin kummia roolimalleja tarjoa. Niinpä Ellisin kohdatessa rehdiltä ja suoraselkäiseltä vaikuttavan Mudin ei ole ihme, että hän kiintyy tähän.
Jos elokuvan tarina ja tapahtumapaikka tuovat mieleen muistumia Huckleberry Finnin seikkailusta, niin se ei ole ihme, sillä ohjaaja Jeff Nichols on avoimesti tunnustanut velkansa tuolle Mark Twain kirjaklassikolle. Elokuvallinen vertailukohta _Mudille _voisi olla kolmisenkymmentä vuotta sitten valmistunut Stand by Me (1986). Molemmissa elokuvissa on hienosti tavoitettu ne tunnelmat, joita aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren mielessä liikkuu. Toisin kuin Stand by Me, on _Mud _enemmän kiinni omassa ajassaan ja sen maailma on tuota 1950-luvulle sijoittunutta Stephen King -filmatisointia raadollisempi.
Mud etenee verkkaisesti, omaan rauhaisaan tahtiinsa. Elokuvan erilaiset juonteet, rikostarina, kasvutarina ja molempiin kiinteästi liittyvä rakkaus kietoutuvat yhdeksi vangitsevaksi virraksi. Elokuvan nimiosassa, mystisenä Mudina nähdään Matthew McConaughey, jonka viimeaikaiset elokuvat ovat nostaneet hänen arvostustaan monta piirua. Pienessä sivuroolissa, Mudin suurena rakkautena nähdään Reese Witherspoon, joka astuu tässä hienosti pois omalta mukavuusalueeltaan.