Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Intia ja Pakistan haluavat säilyttää rauhan raja-alueella

Intian ja Pakistanin pääministerit tapasivat sunnuntaina New Yorkissa keskustellakseen Kashmirin väkivaltaisuuksista. Tapaamisella haluttiin parantaa naapurimaiden suhteita.

Anna Saraste
Avaa Yle-sovelluksessa

Intian pääministeri Manmohan Singh ja Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif tapasivat toisensa YK:n yleiskokouksen aikaan reilun tunnin verran.

Intia ja Pakistan ovat käyneet keskenään kolme sotaa, ja maiden suhteet ovat olleet viileät sitten vuoden 2008, jolloin Intian Mumbaissa tehdyissä iskuissa kuoli 164 ihmistä. Intia syytti pakistanilaisia militantteja iskuista. Tänä vuonna väkivaltaisuudet ovat leimahtaneet uudelleen raja-alueella, mikä on uhannut päättää vuosikymmenen kestäneen aselevon maiden välillä.

Vaikka tapaamisessa ei sovittu tarkoista toimenpiteistä, maat sopivat yhteistyön tiivistämisestä tulevaisuudessa.

Tapaaminen oli ensimmäinen sen jälkeen, kun Sharif valittiin Pakistanin pääministeriksi toukokuussa.

Intia toisti tapaamisessa vaatimuksensa siitä, että Pakistanista alkunsa saavan terrorismin täytyy loppua.

Pääministerit sopivat Kashmirin raja-alueen tulitauon jatkamisesta ja tarkkailusta. He myös hyväksyivät kutsut vierailla toistensa maissa, mutta eivät sopineet vierailujen tarkkoja ajankohtia.

Yhdysvaltojen vetäytyessä Afganistanista Intia ja Pakistan lisäävät pyrkimyksiä edistää rauhaa Kashmirin alueella, sillä aluetta uhkaa yhä enemmän Afganista tulevien islamistimilitanttien toiminta.

Suosittelemme sinulle