Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Del Bosque avaamassa Diego Costalle ovea maajoukkueeseen?

"Hän on pelannut tarpeeksi hyvin ansaitakseen paikkansa, eikä hänen luonteensa ole ongelma."

Espanjan pelaajat juhlivat Euroopan mestaruutta.
Diego Costa saattaa esiintyä pian Espanjan maajoukkueessa. Kuva: EPA / Radek Pietruszka
Alex McKeough
Avaa Yle-sovelluksessa

Espanjan maajoukkuevalmentaja Vicente del Bosque vihjaa, että hän saattaa valita Atletico Madridin hyökkääjään Diego Costan kokoonpanoonsa tuleviin MM-karsintaotteluihin. Costalla on vyöllään kaksi harjoitusmaaottelua Brasilian paidassa, mutta hänellä on myös oikeus edustaa Espanjaa, missä hän on asunut vuodesta 2007 lähtien.

Atleticon hyökkääjä on ollut alkukaudella hurjassa vireessä. Lauantai-illan voittomaali paikallisvastustaja Realia vastaan oli Costalle jo kauden kahdeksas Espanjan liigassa.

Del Bosque vakuuttaa, että Costan oikukas ja tempperamenttinen luonne ei ole este hänen valinnalleen.

- Hän on pelannut tarpeeksi hyvin ansaitakseen paikkansa, eikä hänen luonteensa ole ongelma. Minä olen saanut sellaisen kuvan, että hän on mukava kaveri. Hän on henkisesti vahva, del Boscue totesi  Espanjalaiselle TV-kanavalle Cuatrolle.

Suomen MM-karsintalohkossa kärkipaikalla oleva Espanja kohtaa kahdessa viimeisessä kasrsintaottelussaan Valko-Venäjän ja Georgian. Del Bosque nimeää joukkueensa otteluihin perjantaina.

- Jos kutsumme hänet, olemme melkeinpä velvoitettuja ottamaan hänet myös MM-joukkueeseen, mutta emme vielä tiedä onko hänen valitsemisensa mahdollista, del Bosque summasi.

Suosittelemme sinulle