Saarella on digitaalinen oppimispeli, jossa oppilaat rakentavat oman pienyhteiskuntansa. Pelin lähtökohta on aina sama: laiva haaksirikkoutuu ja ryhmä rantautuu tuntemattomalle saarelle. Ryhmä- ja yhteispelin tuloksena saaresta rakentuu joko paratiisi – tai sieltä lähdetään tilaisuuden tullen.
– Peliä voi pelata esimerkiksi luokan kesken. Kyse ei ole siitä, että pelataan toisia vastaan, vaan enemmänkin siitä, että paras peli syntyy koko luokan yhteistyönä, kertoo kehittämishankkeessa mukana oleva Tuusulan Vaunukankaan koulun opettaja Katja Arjaranta.
Tekijöinä ammattilaiset ja oppilaat
Oppimispeliä on ollut kehittämässä opetuksen ja pelialan ammattilaisista koostuva tiimi, jolla on ollut apunaan iso joukko oppilaita. Arjarannan lisäksi pelitiimiin kuuluvat Seppo Kärpänen Sipoosta, Jussi Sirén Hyvinkäältä, hankkeen pääkoordinaattori Terhi Nissinen Nurmijärveltä ja Jere Linnanen, joka edustaa pelin toteuttajatahoa Eduplus Oy:tä.
– Pelitiimissä oli ideointivaiheessa useampia henkilöitä, ja testaajina on ollut noin 200 oppilasta. Sekä opettajien, oppilaiden että pelisuunnittelijoiden näkökulma on otettu hyvin huomioon. Peliä voi pelata ja soveltaa erinomaisesti peruskoulun kaikilla luokilla. Testipeleissä olemme huomanneet sen innostavan erityisesti 3–9-luokkalaisia, Terhi Nissinen toteaa.
– Oppilaat ovat olleet mukana kommentoimassa alkuvaiheesta asti, ja peliä on muokattu näiden toiveiden mukaisesti. Oppilaiden ideoita on hyödynnetty myös pelin graafisessa ilmeessä, Arjaranta kertoo.
Luvassa peliturnaus
Vuosi sitten syksyllä työnsä aloittaneella pelitiimillä on edessään Saarella-pelin lanseeraus eri tilaisuuksissa syksyn ja alkutalven aikana. Lanseeraus käynnistyy marraskuussa, jolloin järjestetään peliturnaus kaikissa KUUMA-kuntien kouluissa. Parhaat luokat kohtaavat toisensa finaaliottelussa opetus- ja kasvatusalan Educa-messuilla tammikuussa.
Pelin kehittämisen on rahoittanut Opetushallitus, ja tavoitteena on ollut alusta alkaen luoda peli kaikkien Suomen peruskoulujen käyttöön. Selainkäyttöinen peli toimii monilla eri päätelaitteilla eikä vaadi erillistä asennusta.