Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kuopion TNC divarista kaukalopallon SM-sarjaan – "Ei montaa päivää mietitty"

Kahden viikon päästä alkavassa Kaukalopallon SM-sarjassa pelaa tällä kaudella tukku uusia joukkueita.

Kaukalopallo
(Arkistokuva). Kuva: Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Mittelöt SM-tason kaukalopallossa menivät alkavalle kaudelle täysin uusiksi, kun viiden joukkueen tynkäsarjaksi kuihtunut Kaukalopalloliiga kuopattiin ja tilalle perustettiin kaukalopallon SM-sarja yhdistämällä tynkäliiga ja I-divari.

- Meille tarjottiin parikin kertaa mahdollisuutta lähteä mukaan Kaukalopalloliigaan, mutta pelipäiviä olisi tullut niin paljon, että yhtälö oli taloudellisesti mahdoton, sanoo kuopiolaisen TNC:n manageri Manu Pitkänen.

Niinpä vuonna 1996 perustettu TNC keskittyikin pelaamaan divaria ja aluesarjoja. Kun tieto uuden SM-sarjan perustamisesta keväällä saapui, oli sarjaan lähtö Kuopiossa nopeasti päätetty.

- Ei siinä montaa päivää mietitty, sanoo Pitkänen.

Sarjajärjestelmä uudistettiin muun muassa siten, että nyt 13. lokakuuta alkavalla kaudella joukkueet voivat pelata kaksi peliä samana päivänä. Niinpä pääsarjapaikkakunnilla nähdään pelipäiviä, jolloin isäntäjoukkue saa vieraaksi kaksi joukkuetta. Vieraat pelaavat isäntiä vastaan ja vielä ottelun keskenään.

Kuopion TNC:n managerin Manu Pitkäsen mukaan juuri pelipäivien väheneminen oli seikka, joka sai kuopiolaiset kiinnostumaan uudesta pääsarjasta. Myös TNC:n kapteeni Jani Rönkkö kehuu sarjauudistusta.

- Harrastemielessä tässä mukana ollaan. Kaikki pelaajat käyvät töissä. Kauden mittaan on vähemmän matkustamista ja vähemmän peliviikonloppuja. Hyvä uudistus, sanoo Rönkkö.

Pelaajat maksavat yli kolmanneksen kuluista

Kuopiolaisille SM-sarjaan lähtö tiesi budjetin kolminkertaistumista.

- Viime kaudella pärjättiin 10 000 euron menoilla, nyt menot nousevat 30 000 euroon, laskee Pitkänen.

Rahoituksen rakenne on harrastesarjalle tyypillinen. Pelaajat maksavat kuiluista leijonanosan itse.

- Sponsoritulot kattavat noin 65 prosenttia kuluista, pelaajat maksavat itse noin 35 prosenttia.

Mitalipelit tavoitteena

Kuopiolaiset eivät lähde SM-sarjaan kumartelemaan. TNC sai riveihinsä puolenkymmentä liigakokemusta omaavaa pelaajaa. Muun muassa Lauri Vehniäinen, Pekka Palm ja Markus Venäläinen liittyivät kuopiolaisten kokoonpanoon.

- Kaikki ovat takoneet hyvin pisteitä liigassa. Kyllä tavoittelemme paikkaa pudotuspeleihin ja siitä mitalipeleihin, sanoo Rönkkö.

- Mielenkiintoisin tulija lienee kuitenkin penkin päässä, kun valmennusvastuun ottaa jälleen Mika Hirvinen apunaan pelaaja-valmentaja Juha Pesonen. TNC:n joukkue on hyvä sekoitus nuoria nälkäisiä pelaajia sekä kaukisliigassakin jo meritoituneita konkareita, sanoo Pitkänen.

Sarjan tason Rönkkö uskoo rajusta uudistuksesta huolimatta pysyvän hyvänä.

- Kaikki ovat tasokkaita joukkueita, joilla on pitkät historiat.

Kari Salmela, Kuopio

Suosittelemme