Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Yli 4,5 miljoonaa lippuhakemusta jalkapallon MM-kisoihin

Lipunmyynnin ensimmäinen vaihe päättyy viikon kuluttua. Yhteensä jalkapallon ensi vuoden MM-lopputurnaukseen myydään lähes 3,3 miljoonaa lippua.

Fred tuulettaa Brasilian 3-0-johtomaalin jälkeen.
Brasilia voitti tämän kesän Confederations Cupin. Kuva: EPA / SRDJAN SUKI
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälinen jalkapalloliitto (Fifa) on saanut yli 4,5 miljoonaa pääsylippuhakemusta ensi vuonna Brasiliassa järjestettävään MM-lopputurnaukseen. Lipunmyynnin ensimmäinen vaihe päättyy viikon kuluttua.

Liiton markkinointipäällikkö Thierry Weil on tyytyväinen suuresta kysynnästä. MM-kisat pelataan Brasiliassa ensimmäisen kerran sitten vuoden 1950.

- Vaikuttava määrä tähän asti alleviivaa sitä, että kiinnostus on poikkeuksellisella tasolla, Weil totesi.

Hakemuksista 77 prosenttia on tullut brasilialaisilta. Lipuille on ollut kysyntää yli 200 maassa.

Järjestäjien mukaan turnaukseen myydään lähes 3,3 miljoonaa lippua, joista vain miljoona on tarjolla lipunmyynnin ensimmäisessä vaiheessa.

Suosittelemme sinulle