Lokakuun ensimmäisenä lauantaina eläkeikään ehtinyt Aake Kalliala nauttii elämästään.
Jo aikoinaan liiallisen työnteon järjettömyyden tajunnut Kalliala osaa ottaa elämän rennosti.
Nuorena juuri teatterikoulusta valmistuneena näyttelijänä tahti oli toinen.
- Valehtelijoiden klubia tehdessämme näyttelin samaan aikaan Lappeenrannan teatterissa näytelmän pääosaa, filmasin TV-sarjaa ja maanantaina ainoana vapaapäivänä nauhoitimme Valehtelijoiden klubia. Kyllä silloin mentiin kolmen tunnin yöunilla, Kalliala muistelee.
Sittemmin tahti järkevöityi, ja Kalliala keskittyi yhteen työhön kerrallaan. 63-vuotiaana Kalliala ei suunnittele näyttelemisen lopettamista, vaan tekee mieluisia töitä entiseen tapaan.
Ravintolasta teatterikouluun
Näyttelijän ammatti oli Aake Kallialalle toiveammatti jo pienestä pojasta lähtien.
Teatterikoulun ovet avautuivat Kallialalle hänen ollessa omien sanojensa mukaan jo ikämies, kokonaista 26-vuotias. Syy siihen, miksi Kalliala pyrki tetterikouluun vasta tuossa vaiheessa löytyi kotoa.
- Isävainaa oli ekonomismiehiä ja sanoi, että näytteleminen on varmaan ihan asiallista hommaa, mutta millä ajattelit elättää perheesi, Kalliala muistelee isänsä sanoneen.
Niinpä Kalliala opiskeli ensin ravintola-alaa, ja teki ravintoloissa kaikenlaisia töitä keittiöapulaisesta hovimestariin tehtäviin saakka.
Teatterikoulu oli Kallialan mukaan mielenkiintoista aikaa. Joskin alku oli hieman hankalaa.
- Siihen aikaan käytettiin menetelmää, jossa ihminen ikään kuin purettiin palasiksi ja kasattiin sitten uudelleen ja luotiin ns. näyttelijän ego - vähän semmosta neukkumeininkiä. Alkuun ajattelin, että minä kyllä lähden vetämään täältä, mutta sitten ne pari viimeistä vuotta olivat oikeinkin mukavia. Saimme touhuta kaikenlaisia juttuja, Kalliala kertoo.
Sketsiviihdettä koko kansalle
Valehtelijoiden klubi nosti nuoren Aake Kallialan ihmisten tietoisuuteen. Julkisuus, joka ohjelman myötä osui myös hänen kohdalleen, muutti nuoren näyttelijän elämää melkoisesti.
- Jotenkin osasin ennakkoon hieman valmistautua julkisuuteen, sillä jotenkin aavistin ohjelman menestyvän. Mutta kyllä julkisuus silti yllätti. Ennen sai tehdä mitä lystäsi ja välillä pistettiinkin oikein kunnollä ränttätänttää, mutta sitten piti ryhtyä miettimään, että miten sitä yleisillä paikoilla käyttäytyy, Kalliala naureskelee.
Ennen sai tehdä mitä lystäsi ja välillä pistettiinkin oikein kunnollä ränttätänttää.
Aake Kalliala
Mutta Valehtelijoiden klubi 1980-luvun alussa oli vasta alkua Kallialan menestykselle TV-viihteen saralla. Valehtelijoiden klubia seurasivat nopeassa tahdissa Älywapaa palokunta, Tabu, Hymyhuulet, Fakta homma ja pankin räjäyttänyt Pulttibois.
Kallialan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen yhdessä ideoima Pulttibois nousi nopeasti yhdeksi suosituimmista TV-ohjelmista. Useita jo legendaarisiksi muuttuneita hahmoja sisältänyt ohjelma oli tekijöilleen onnepotku.
- Kun aloimme tehdä Pulttiboisia Pirkka-Pekan kanssa, meillä oli muutama hahmo jo valmiina Hymyhuulien peruina. Mutta loput kehittelimme ohjelmaa varten.
Pulttibois oli pitkälti improa
- Ei meillä ollut mitään tarkkaa käsikirjoitusta. Mietittiin, millaisia tyyppejä vois olla ja laitettiin paperille muutamia ranskalaisia viivoja ja sitten mentiin ad-lib eli improvisaatiopohjalta. Suuri osuus hahmojen kehittymisestä kuului työryhmän muille jäsenille. Puvustus ja tarpeiston hoito ratkaisi paljon sen, millaisia hahmoista tuli, Kalliala kertoo.
Monista hahmoista kuten kahdesta muusikosta, Rampesta ja Naukkiksesta on tullu lähes myyttisiä hahmoja, joiden vitsejä ja sanontoja siteerataan vielä tänäkin päivänä. Mutta miten tuo kaksikko sai alkunsa?
- Meillä oli tapana aina aamuisin juoda porukalla aamukahvit, ja miettiä, mitä sinä päivänä tehdään ja miten. Siinä viereisessä pöydässä istui usein muusikoita, koska Maikkarin studiolla kuvattiin paljon ohjelmia, joissa oli muusikoita. Huomasimme, että muusikoilla oli ihan omat juttunsa, joille he nauroivat ihan hervottomasti, Kalliala muistelee.
- Kuuntelimme niitä heidän juttujaan sivusta, ja siitähän se idea tuli. Muusikkohahmothan ovat itsestäänselvyys. Ja Reiska tuli siitä, että muusikko Reiska Laine oli meidän kaverimme ja esiintyi joskus sketseissäkin.
Elokuvaan mukaan, jos se kolahtaa
Televisotyön ohella Kalliala on näytellyt myös useissa elokuvissa.
Töiden vastaanottamisen osalta Kalliala on ollut varsin tarkka. Jos elokuvan työryhmässä on yksikin sellainen henkilö, jonka Kalliala tiesi sellaiseksi, että hänen kanssaan ei olisi mukava työskennellä, hän jätti ottamatta tarjouksen vastaan.
- Sen hankala tyypin ei tarvinnut olla ohjaaja tai tuottaja. Jos tiesin, että vaikkapa äänimiehenä oli semmonen tyyppi, jonka kanssa ei olisi ollut kiva tehä hommia, annoin olla. Tällä perusteella torjuin merkittäviäkin tarjouksia. Olen aina ajatellut niin, että mukavat hommat ja sellaiset, jotka heti kolahtavat,hoidetaan ilman muuta, Kalliala paljastaa.
Viisitoista vuotta Maurina
Viimeistään Maurin rooli Kotikadussa teki Kallialasta koko kansan Aaken, tai pikemminkin Maurin. Se, että Maurin roolissa vierähti viisitoista vuotta ei suinkaan ollut alunperin tarkoitus.
- Teimme ennen Kotikatua Hannu Kahakorven kanssa Konsertto Mallorcalle -nimistä hommaa. Siinä yhteydessä Kahakorpi, joka ryhtyi Kotikadun tuottajaksi, kysyi kiinnostustani Kotikatuun. Vastasin, että mikäs siinä. Tarkoitus oli aluksi, että olisin ollut mukana vain yhden kauden, ja minua alettiin jo kirjoittaa ulos siitä sarjasta. Maurin oli tarkoitus lähteä jonnekin Tulimaahan jonkun naisen perään, Kalliala kertoo.
- Ennen ensimmäisen kauden loppua Hannu sitten tuli luokseni ja kysyi, että voisinko ajatellla jatkavani sarjassa. Minullahan ei ollut mitään sitä vastaan. Meillä oli helekatin kiva porukka ja ihan kuin kotiinsa ois aina tullut. Niinpä sanoin, että mikä ettei. Ja niin siinä sitten lirvahtikin viistoista vuotta!
Mutta Kotikadun loppu sai isonkin miehen herkistymään.
- Kyllä siinä silmä kostui kaikilla, kun viimeisen kerran kameroiden sammuttua sanoimme toisillemme terve, Kalliala muistelee hieman haikeana.
Eläkeiän saavuttamista Kalliala juhlistaa Kainuun Laakajärvellä hyvien kavereittensa seurassa saunoen, kanalintuja metsästellen ja hyvästä ruoasta nauttien - onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen miehen tavoin.