Luolat kiinnostavat tutkijoita. Niissä tapahtuu rapautumista. Kattoon ja pohjaan kertyy sedimenttiä, joka kertoo luolan ja seudun historiasta. Sedimentistä voi selvittää esimerkiksi, onko luolassa ollut vettä.
Luolat ovat jännittäviä paikkoja myös GTK:n Kuopion aluetoimiston geologi Aimo Kejoselle.
- Monesti kun tunkeudut syvälle luolaan, olet todennäköisesti ensimmäinen ihminen, joka siellä käy. Silloin voi löytää mitä tahansa luonnon tai historian arvoja, Aimo Kejonen sanoo.
Lohkareluolat ovat tarjonnet tilapäisen piilon hädän hetkellä. Puolenkymmentä niistä on Rautalammilla.
- Kun venäläiset tulivat, itse kullakin Rautalammin talolla oli oma piiloluola. Tämä oli sukuluola, Aimo Kejonen esittelee yhtä.
- Tässä on valtava siirtolohkare, jonka jäätikkö on aikanaan hajottanut. On syntynyt t:n muotoinen luola, jonka sakaroiden päässä on oviaukot. Luolan pitkä osa on 17 metriä pitkä. Sinne pitäisi mennä
Kerran olen tavannut karhun. Kerran tuli vastaan supikoira. Kerran olen vahingossa kontannut mäyrän vessaan.
Aimo Kejonen
ryömimällä, Aimo Kejonen kertoo.
Luola-asukkaat ovat muodostaneet kyliä
Lippaluolien alla asuneet ihmiset ovat muodostaneet kohtalaisen isoja kyliä eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi nykyihmistä edeltäneen Cro-Magnonin ihminen on saanut nimensä luolan mukaan, Aimo Kejonen kertoo.
- Siihen aikaan luolaa käytettiin sateen suojana. Luolan suulla valoisassa paikassa saattoi olla majoja.
Suomen kivikauden jälkeiset luolat ovat usein kelvottomia oleskeluun. Varsinkin sateella on epämiellyttävää, kun vettä tippuu. Sellaisiakin luolia on, joissa talvellakin on lämpöasteita.
- Esimerkiksi Susiluolassa, jossa on löytynyt mahdollisia merkkejä neandertalinihmisestä, oli plusasteita, vaikka ulkona oli kymmenen astetta pakkasta, Aimo Kejonen sanoo.
Luola voi sopia eläimen talvehtimiseen
Juuri Susiluolan sisältä Aimo Kejonen löysi 1990-luvulla hämähäkkejä, hyttysiä ja perhosia.
Suomessa moni muukin paikannimi viittaa luolassa asuneisiin eläimiin. Tunnetuin niistä on Karhunpesäkivi-niminen tafoniluola Inarissa.
- Yhdessä luolassa olen tavannut karhun. Kerran tuli vastaan supikoira. Kerran olen vahingossa kontannut mäyrän vessaan. Sieltä löytyi vielä harvinainen sienilaji, geologi Aimo Kejonen sano.
Viime aikoina on löydetty luolia, joissa talvehtii perhosia.
- Olen nähnyt luolan, jossa oli pari sataa liuskayökköstä, jokunen nokkosperhosen ja sitruunaperhonen.
Maailmalla on karstiluolia
Karstiluolat ovat syntyneet, kun kalkkikivi tai muu helposti liukeneva kivilaji on virtaavan veden vaikutuksesta muuttunut luolaksi. Näitä ovat esimerkiksi tippukiviluolat.
- Suomessa karstiluolia ei ole, koska meillä ei ole nuorta kalkkikiveä. Lisäksi 10 000 vuotta sitten jääkausi on vaikuttanut kaikkeen, Kejonen sanoo.
Yleisimpiä luolia ovat Kejosen mukaan rakoluolat ja lohkareluolat. Lisäksi on silikaattisen kiven kuten graniitin ja gneissin rapautumisluolia ja onkaloita. Tafoni on rapautumisonkalo kiven tai kallion kupeessa.
- Se on kolo, joka syö kiveä ja etenee sisään ja ylöspäin kivessä, Kejonen selventää.
Luolia olisi Suomessa myös ilman jääkautta, mutta ne olisivat erilaisia.
- Suomessakin on kalkkikiveä sen verran, että niissä on ollut luolia, mutta ne ovat joko sortuneet tai ne ovat täynnä maata, joten niitä ei voi tutkia, geologi Aimo Kejonen kertoo.