Näin on todennut avaruustieteen professori Esko Valtaoja. Monet suomalaiset pitävät luomua ekologisena ja turvallisena valintana, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen.
Ilman vuosikymmeniä kestänyttä kasvinjalostusta ja viljelymenetelmien kehitystä nykyiset viljelykasvimme olisivat yhä esi-isiensä kaltaisia surkeita rääpäleitä. Ne eivät millään voisi ruokkia maapallolla nykyään asuvaa ihmispopulaatiota – meitä olisi korkeintaan muutama miljoona koko planeetalla.
Luomupelto tuottaa satoa keskimäärin puolet siitä mitä tavanomaisin menetelmin viljelty pelto. Saman viljamäärän tuottamiseen tarvitaan siis puolta isompi ala metsää muutettuna pelloksi. Maailman parhaat alueet on jo muutenkin raivattu. Jokainen uusi pelloksi raivattu alue on uhka luonnon monimuotoisuudelle.
Ne eivät millään voisi ruokkia maapallolla nykyään asuvaa ihmispopulaatiota – meitä olisi korkeintaan muutama miljoona koko planeetalla.
Mitä suuremmat pellot, sitä enemmän kuluu fossiilisia polttoaineita peltojen kylvämiseen, kyntämiseen ja sadonkorjuuseen. Samalla pitäisi pyrkiä pienentämään polttoaineiden kulutusta ja niiden tuottamia päästöjä.
Jos ajattelisimme puhtaasti ympäristöä, tulisi meidän pyrkiä peltoalojen pienentämiseen, ei suurentamiseen. Samalla maapallon väestömäärä kasvaa ja ruuantuotannon on pysyttävä kehityksen kelkassa mukana.
Yksi syy suosia luomua on pelko siitä, mitä kasveihin käytetyt torjunta-aineet tekevät meille. Pelkäämme torjunta-aineiden lisäksi muun muassa lannoitteita. Näitä aineita on tieteellisesti tutkittu melko paljon ja niiden vaikutukset tunnetaan hyvin. Sen sijaan luomuna kasvava kasvi on alttiimpi kasvitaudeille ja homeille, joiden vaikutusta puolestaan ei aina ole tutkittu läheskään yhtä kattavasti.
Terveystutkimuksissa ei ole voitu pitävästi osoittaa luomun olevan selkeästi tavanomaisin keinoin tuotettua ruokaa terveellisempää.
Luomuideologiassa parasta ovat määräykset,jotka suovat tuotantoeläimille inhimillisemmät olosuhteet kuin niin sanotussa tehotuotannossa. Eläinten hyvinvoinnista voitaisiin pitää huoltamuutenkin, sen ei tarvitsisi olla kytköksissä luomuun.
Terveystutkimuksissa ei ole voitu pitävästi osoittaa luomun olevan selkeästi tavanomaisin keinoin tuotettua ruokaa terveellisempää.
Tavanomainen maatalous on asiantuntijoiden mukaan muutenkin lähestymässä luomua. Harva viljelijä raaskii heittää peltoon enempää lannoitetta kuin kasvi tarvitsee, koska se on sama kuin kylväisi selvää rahaa.
Moni perustelee valintansa sillä, että luomu maistuu paremmalle. Tähän ei oikein voi sanoa muuta kuin vanhan totuuden: makuasioista ei voi kiistellä.