Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Hurtigin tutkimus ja kirja Taivaan taimet antaa äänen lapsena seksuaalista väkivaltaa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kokeneille ihmisille.
- Piirtyy kuva särkyneestä lapsuudesta, menetetystä lapsuudesta, särkyneistä ihmissuhteista ja minäkuvasta. Syntyy toiseuden kokemus, kun yhteisö ympärillä uskoo itsensä hyväksi ja sijoittaa pahan ulkopuolelle.
Hurtig tutki yli 170 lapsuuden väkivaltakertomusta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Valtaosassa kyse oli seksuaalisesta väkivallasta, ja tekijä löytyi usein lähipiiristä. Hyväksikäyttötapaukset ulottuvat viime vuosista aina vuosikymmenien taakse.
Kotimaan lisäksi kertomuksia lähetettiin Hurtigille myös Ruotsin ja Pohjois-Amerikan lestadiolaisyhteisöistä.
Hurtig yllättyi joidenkin tyttöjen hyväksikäytön jatkumisesta aikuisuuteen asti. Yksi haastatelluista sai turvaa omasta äitiydestään.
Silloin, kun meillä oli jo vauva, se ei tehnyt mitään, jos mä pidin vauvaa sylissa turvana.
Myös poikia oli hyväksikäytettyjen joukossa. Aikuinen mies kertoo tuntemuksistaan joutuessaan 12-vuotiaana tuttavaperheen miehen lähentelemäksi.
Se oli semmosta, että se lapsuus loppui siihen. Se oli jotain aivan käsittämätöntä, aivan kauheaa. Elämä siihen asti ja sitten oli jotakin semmosta, mitä oli aivan mahdotonta ymmärtää, mihin ei ollut sanoja, eikä mitään kokemuspohjaista yhteyttä.
Seksuaalinen väkivalta nähdään yksilöiden ongelmana
Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa on kaikkialla, mutta Hurtig havaitsi vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä erityispiirteitä. Hyväksikäyttö on nähty hairahtuneen ongelmana, jolloin esimerkiksi anteeksianto ja armo nousevat esiin.
- Traditionaalisesta ja patriarkaalisesta yhteisöstä puuttuu vastapuheen mahdollisuus ja tila. Siellä on vaikeaa rakenteellinen tarkastelu ja rakenteellinen korjaamistyö, koska yhteisö uskoo omaan pyhyyteensä. Ja siellä sitä puhevaltaa käyttävät ne joilla sellanen asema on. Ja silloin puuttuu vastapuhe.
Uhri on "ymmärtänyt" olla hiljaa. Muualla yhteiskunnassa kritiikkiä voi esittää ja keskustelua käydä, mutta ei lestadiolaisessa liikkeessä, Hurtig lisää.
- Mutta kun tällainen (tila) puuttuu, niin valtarakenteiden vääristymät ja niitä seuraavat moraaliset vääristymät voivat kehittyä rauhassa.
Pääsihteeri Tuomas Hänninen Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksestä ei halua tarkemmin kommentoida Hurtigin tutkimusta.
- Mielenkiintoinen teos ja tutkimus, joka pääosin kohdentuu tämän vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen rakenteisiin ja toimintaan. Mielenkiinnolla lueskellaan olisiko siellä jotain sellaista mistä ottaa opiksi, Hänninen kertoo.
Vasta nyt uskalletaan puhua
Epäilyjä ja yksittäisiä tapauksia lasten hyväksikäytöstä vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä oli julkisuudessa Johanna Hurtigin mukaan jo 1970- ja 1980-luvulla.
- Kirjoituksissa ei ollut vielä varsinaista tietoa. Aihe on aina esillä ollessaan herättänyt voimakkaan vastareaktion, että se on leimaava ja että se on väärin.
Näin ollen myös keskustelua on ollut vaikea herättää. Julkinen käsittely käynnistyi vasta vuosien 2009-2010 taitteessa Österbotten-lehden uutisen myötä. Valtavasta keskustelun tarpeesta kertoo se, että Hurtigin ei tarvinnut kerätä tutkimusaineistoaan, vaan uhrit ja heidän lähipiirinsä lähestyivät häntä. Hyväksikäyttökokemuksen käsittely on monelle uhrille tärkeä vaihe toipumisessa.
- Jos se väkivalta olisi kohdattu ja ratkaistu, he olisivat saaneet jossain vaiheessa lohdutuksen, myötätunnon ja kokemuksen kuulluksi tulosta ja moraalisesta korjaamisesta, että tekijä joutuu vastaamaan teoistaan. Mutta sen sijaan uhrit joutuivat keskusteluihin.
Viimeksi eilen tiistaina Hurtig kertoo saaneensa uhrilta yhteydenoton, jossa tämä kertoi joutuneensa viime aikoina hoitokokouksiin sen takia, että on nostanut kokemuksiaan esille.
Otteet Johanna Hurtigin kirjasta Taivaan taimet.