Pietarissa olevan 4-vuotiaan syyrialaistytön äiti on vapautettu vankilasta eilen torstai-iltana, kertoo Yleisradion ruotsinkielinen uutistoimitus Yle Nyheter. Tyttö ei ole enää lastenkodissa, vaan yhdessä äitinsä kanssa. He ovat jättäneet tänään perjantaina Pietarissa viisumihakemuksen Suomeen. Se käsitellään Yle Nyheterin tietojen mukaan ensi viikolla.
Syyriasta paenneet äiti ja tytär yrittivät aiemmin päästä Suomeen. Heidän matkustusasiakirjansa eivät olleet vaatimusten mukaiset, joten äiti pidätettiin laittomasta maahantulosta epäiltynä. Epilepsiaa sairastava tytär joutui tuolloin pietarilaiseen lastenkotiin.
Heidän useita vuosia Suomessa asuneet sukulaisensa ovat yrittäneet saada lääkkeitä tarvitsevaa tyttöä Suomeen. Aiemmin tällä viikolla kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson (sd.) jätti kirjallisen kysymyksen sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) tytön kohtelusta. Lastensuojelujärjestöt ovat arvostelleet, että tapauksessa olisi painotettava lapsen etua.
Syyrian konflikti on kestänyt yli kaksi vuotta. Sodassa on saanut surmansa yli 100 000 ihmistä ja pakolaisiksi on joutunut noin kaksi miljoonaa ihmistä.