Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Sotavuosista selvittiin sisulla

Kai Linnilä kertoo uudessa kuvateoksessaan Kotirintaman kasvot miten suomalaiset selvisivät sotavuosista sisulla ja kekseliäisyydellä. Linnilä korosti Aamu-tv:n haastattelussa, että vaikka pärjääminen saattaa nykypäivän näkökulmasta tuntua lähes mahdottommalta, pula keinot keksi.

Kai Linnilä kertoo uudessa kirjassaan siitä, millä keinoin suomalaiset selvisivät sotavuosista. Kuva: Yle
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Suosittelemme