Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Ruotsin Nato-keskustelu ottaa kierroksia

Sotatiedeakatemian seminaarissa kysyttiin onko Ruotsi sotilaallinen tyhjiö, jonka vain Nato voi täyttää.

Naton päämaja Brysselissa liittoumaan kuuluvien maiden puolustusministerien kokouksen aikana kesäkuussa 2013.
Kuva Natoon kuuluvien maiden puolustusministerien kokouksesta Brysselissä kesäkuussa 2013. Kuva: Julien Warnand / EPA
Jyrki Hara
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsissa riittää tätä nykyä puhetta Natosta, vaikka suurimmat puolueet aihetta karttelevatkin. Maailma vietti eilen YK:n päivää, mutta Kuninkaallinen sotatiedeakatemia Ruotsissa päätti nostaa Nato-kissan pöydälle.

"Ruotsi sotilaallisena tyhjiönä - onko Nato ratkaisu", kuului seminaarin suorasukainen otsikko.

- Emme kykene enää puolustamaan koko maata kaikissa tilanteissa. Meiltä puuttuu vakuutus, jos jotakin tapahtuu, sanoi Ruotsin Nato-jäsenyyden kannattaja, valtiotieteen tohtori Mike Winnerstig.

"Jäsenyys lisäisi jännitteitä"

Päinvastoin, ilmoitti Ruotsin entinen Moskovan-suurlähettiläs Sven Hirdman. Jäsenyys sotilasliitosta heikäntäisi Ruotsin turvallisuutta.

- Venäjä sijaitsee missä sijaitsee ja sen asenne on tunnettu. Ruotsin jäsenyys johtaisi jännityksen kasvamiseen, sotaharjoitusten ja välikohtausten lisääntymiseen sekä kasvavaan epäluuloon, Venäjä-tuntija Hirdman sanoi.

Keskusteluun osallistui myös Nato-maa Norja. Maan puolusvoimien entisen komentajan Sverre Diesenin mukaan Ruotsin ja Suomen jäsenyys loisi luontevan ja vahvan pohjoismaisen yksikön sotilasliiton sisään.

Tutkimuslaitos FOI:n analyytikko Mike Winnerstig säestää, että liittoutumattomina Ruotsi ja Suomi aiheuttavat epävarmuutta pohjoisen Euroopan suhteen.

- Norja, Yhdysvallat tai Venäjä eivät tiedä, toimisivatko Suomi ja Ruotsi yhdessä länsimaiden kanssa sodan sattuessa, Mike Winnerstig sanoi.

Nato-kannatus kasvussa, vastustajia enemmistö

Nato-kannattajien itsevarmuus Ruotsissa on selvästi kasvussa. Sotavoimien leikkaukset ja uutisointi maan puutteellisesta puolustuskyvystä ovat nostaneet Nato-jäsenyyden kannatusta ruotsalaisten keskuudessa. Silti suurin osa ruotsalaisista sanoo jäsenyydelle edelleen kiitos ei.  

- Se on asiallisesti ottaen epäkysymys. Meistä ei tule Naton jäseniä, koska kansalaiset sitä eivät halua, sanoi entinen valtiosihteeri ja surlähettiläs Sven Hirdman.

Tuoreen kansainvälisen mielipidemittauksen mukaan Nato-jäsenyyttä kannattaa Ruotsissa 36 prosenttia vastaajista, kun lukema viime vuonna oli 24 prosenttia. Jäsenyyttä vastusti samassa kyselyssä 56 prosenttia vastaajista.

Suosittelemme