Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

THL:n rokotetutkija: Meillä on kaikki syy olettaa, että uusi papilloomarokote on turvallinen

Rokotetta on annettu yli 42 miljoonaa kertaa maailmalla. Näyttöä haitoista ei ole. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt rokotekriitikkojen kirje, jossa kehotetaan välttämään rokotetta. Papilloomarokotetta aletaan jakaa 6.–9.-luokkalaisille tytöille marraskuun alussa.

Aamu-TV:ssä vieraillut THL:n rokotetutkija Hanna Nohynek sanoo, että netissä levinneessä rokotekriitikkojen kirjeessä on nostettu esiin vain yksittäisiä tautitapauksia Japanista ja Israelista.
Reeta Cremin
Avaa Yle-sovelluksessa

- Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, sinänsä traagisia. Yksittäiset tapaukset pitää tutkia aina erikseen. Mutta tällaisten tapausten kohdalla täytyy aina kysyä, mikä on se syy–seuraus-suhde tapausten ja rokotteen välillä. Se on jäänyt näiltä rokotekriitikoilta täysin katveeseen. Rokotekriitikot eivät kerro, mikä olisi se biologinen mekanismi, jolla rokote olisi saanut taudin aikaan. He eivät myöskään ehdota, että tehtäisiin tutkimuksia, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Rokotusohjelmayksikön ylilääkäri, erikoistutkija Hanna Nohynek.

Papilloomarokote on otettu osaksi Suomen kansallista rokoteohjelmaa.

Suomen Terveysjärjestöä eli entistä Suomen Luontaisterveyden Liittoa edustavan lääkärin kirjoittama kirje on levinnyt viime päivinä sosiaalisessa mediassa. Kirjeessä todetaan, että rokotteesta on haittoja.

Hanna Nohynek sanoo, että rokote on turvallinen ja hyvin tutkittu.

- Rokote ehkäisee kohdunkaulansyöpää, joka on meillä suuri tautitaakka, Nohynek sanoo.

- Tätä rokotetta on tutkittu Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessakin. Meillä Suomessa yli 60 000 nuorta rokotettiin ja verrattiin heitä rokottamattomiin. Tulos oli, että aivan yhtä paljon oli autoimmuunitauteja rokotettujen kuin rokottamattomien joukossa. Eli rokottaminen ei ole lisännyt vakavia tauteja, Nohyek sanoo.

- Kaikki muistavat narkolepsian. Se oli ensimmäinen kerta lääketieteen historiassa, kun voitiin todistaa, että rokotteella on myötävaikutus tällaien taudin syntymiseen. Se tietysti varjostaa tätäkin keskustelua. Mutta tämä on ihan eri tilanne. Tämä papillooma on pitkään tutkittu rokote, jota on annettu miljoonia annoksia meidän kaltaisissa väestöissä, eikä missään ole mitään turvasignaalia, Nohyek sanoo.

Muokattu 25.10. klo 16.22: Alkuperäisessä jutussa mainittiin, että Suomen Terveysjärjestö olisi lähettänyt kirjeen "Suomen vanhempainyhdistykselle", josta se olisi levinnyt eteenpäin sosiaalisen median avulla. Todellisuudessa kyse on Suomen Terveysjärjestöä edustavan lääkäri Nina Bjelogrlic-Laakson muun muassa eräälle rehtorille osoittamasta kirjeestä, jota on jaettu runsaasti Facebookissa viime päivinä. Lisäksi "Suomen vanhempainyhdistystä" ei ole olemassakaan; sen sijaan Suomen Vanhempainliitto on. Liiton mukaan he eivät ole koskaan saaneet mainittua kirjettä eikä heillä ole mitään tekemistä sen leviämisen kanssa.

Suosittelemme sinulle