Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tampereen poliovirus on täysi mysteeri - leviää jätevesissä yhä eikä levittäjää ole löydetty

Jätevesissä vuosikausia levinneen polioviruksen alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Erikoista asiassa on se, että viruksen kantaja levittää kaikkia kolmea poliovirustyyppiä.

Vesinäytteenottolaite.
Vesinäytteenottolaite Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolla. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
Marika Kataja-Lian
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen jätevesinäytteistä on löydetty poliovirusta tänäkin vuonna. Levittäjää ei ole saatu vieläkään selvitettyä, vaan mysteeri on jatkunut vuosikausia.

Tampereen jätevesistä on löydetty yli 70 polioviruskantaa, jotka ovat kaikki rokoteperäisiä. Viemäriin ulosteissaan virusta levittävät ihminen tai ihmiset eivät todennäköisesti edes tiedä asiasta, sillä he kantavat poliovirusta kroonisesti eivätkä ole saaneet tautioireita.

Polioviruksia havaittiin Tampereen viemäreissä ensi kerran joulukuussa 2008 ja virusta on löytynyt jätevesinäytteistä siitä saakka.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Merja Roivainen sanoo, että virus on lähtenyt liikkeelle yhden ihmisen saamasta elävästä rokotteesta. Rokote on peräisin yli 15 vuoden takaa, mutta tarkkaa ajankohtaa ei pystytä selvittämään. Ei siis ole varmuutta siitä, onko se esimerkiksi peräisin Suomessa 1985 tehdystä rokotekampanjasta.

Arvion mukaan virusta levittäisi vain yksi ihminen tai perhe.

Kaikki kolme virustyyppiä

Tampereen polio on kansainvälisestikin kiinnostava asia. Jätevesistä nimittäin löytyy kaikkia kolmea poliovirustyyppiä.

– Silloin tällöin ilmenee tapauksia, joissa ihmiset levittävät kroonisesti rokotteesta saamaansa poliovirusta. Kukaan muu ei kuitenkaan ole tähän mennessä levittänyt kaikkia kolmea virustyyppiä, Roivainen huomauttaa.

Roivainen rauhoittelee, että virus tuskin aiheuttaa epidemiaa. Suomessa on hyvä rokotekattavuus, joka suojaa taudilta.

Suomessa on edellisen kerran ollut polioepidemia 1984. Tuolloin 1950-luvun lopulla aloitetut jätevesiseurannat oli juuri lopetettu. Koska seurantoja ei ollut, polio ehti levitä laajaksi epidemiaksi ennen kuin se havaittiin. Vakavia sairastapauksia oli kymmenen, mutta kaikkiaan tartuntoja oli noin 250 000 ihmisellä.  Epidemia saatiin kuriin koko väestön rokotuksilla sokeripalassa annettujen elävien virusten ansiosta.

Suosittelemme