Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tarina hakattavasta radiosta ja muita koulumuistoja

Kertomukset karttakepillä hakkaavasta opettajasta loistavat poissaolollaan keskipohjalaisista koulumuistoista. Mieleen on näköjään jäänyt lähinnä hauskoja sattumuksia ja värikkäitä persoonia. Muistojen kerääjä arvioi, että positiivisesti sävyttyneet tarinat auttavat ihmistä rakentamaan myönteistä identiteettiä.

Kuvassa kaksi miestä istuu sohvalla vanhojen kirjojen kanssa
Kuva: Jussi Rovio / Yle
Heini Holopainen,
Niina Koskela
Avaa Yle-sovelluksessa

Koulua 1940-50-luvuilla käynyt muistelija kertoo lämpimästi vanhasta radiosta, joka seisoi luokkahuoneen nurkassa. Se ei aina tahtonut toimia. Korjauskeinot olivat kuitenkin käsillä, sillä lyöminen auttoi aina. Radiolle oli annettu oma nimikin.

Tarina on säilynyt entisen koululaisen mielessä mukavana ja hauskana muistona kouluajoilta. Samassa hengessä amanuenssi Erk Engbergille on koulumuistojaan tullut kertomaan moni muukin kokkolalainen.

K.H. Renlundin museo, maakuntamuseo kerää tarinoita kouluajoilta syksyn mittaan. Marraskuun alussa oli ensimmäinen kokoontuminen Kokkola-salissa. Jatkoa seuraa. Kokkolan suomenkielinen kansakoululaitos täyttää ensi vuonna 140 vuotta ja kaupungin peruskoululaitos 40 vuotta. Juhlia varten tarinoita halutaan talteen.

Pelkästään hyviä mietteitä?

Kun ihmisten kanssa juttelee vanhoista kouluajoista, moni kertoo ankarasta opettajasta ja kurjista koulurakennuksista. Ainakin käskyttävä jumppamaikka on jäänyt mieleen. Amanuenssi Erik Engberg on tähän mennessä saanut kuitenkin kuulla vainpositiivisia ja huumorintäyteisiä tarinoita jäynistä ja erikoisista persoonista. Selitys ehkä löytyy psykologiasta.

Itse luulen, että ajan myötä siihen muistoon tulee humoristinen, positiivinen elementti.

–  Itse luulen, että ajan myötä siihen muistoon tulee humoristinen, positiivinen elementti. Itse vertaan siihen, että puolustusvoimien ajoilta minulle tulee mieleen humoristisia tarinoita itseltä, vaikka aikanaan päätin etten kerro näitä positiivisesti. Sellainen auttaa ihmistä rakentamaan identiteettiä myönteisellä tavalla.

Engberg sai kuulla hauskan sattumuksen pyöräilevästä opettajasta, joka sankassa lumipyryssä oli tulossa koululle oppilaiden kouluvihkot tarakallaan. Lumituisku olikin napannut vihkot mukanaan ja niitä sitten oppilaat lähtivät etsimään.

Moni entinen koululainen kertoi hiihtokilpailuista ja urheilutapahtumista. Hiihtokisat olivat jääneet eräällekin herralle mieleen, joka oli pienenä poikana kaikkensa ponnistaen saapumassa maaliin. Opettaja oli huikannut silloin, että vielä pitäisi kiertää yksi kierros, kun ajanotto oli epäonnistunut.

Lisää luvassa

K.H. Renlundin museo ja Erikoistietotoimisto ETT keräävät koulumuistoja vielä lisää. Tilaisuuksia on loppuvuonna. Tarinat jäävät tietysti ikuisesti talteen, mutta niitä voidaan esitellä esimerkiksi koululaitoksen juhlassa ensi vuonna.

Jos pienryhmätapaaminen ei innosta, muistoja voi lähettää kirjeessä tai sähköpostissa (museo@kokkola.fi tai ett.museo@kokkola.fi).

Suosittelemme sinulle