Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Talvivaaran osakeromahdus peesannut nikkelin hintasyöksyä

Kaivosyhtiön vaikeuksien taustalla on myös päätuotteen alhainen hinta.

Pekka Pantsu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaivosyhtiö Talvivaaran osake on painunut halvaksi senttiosakkeeksi pitkälti yhtiön päätuotteen nikkelin mailmanmarkkinahinnan laskun vuoksi. Alhainen hinta on heikentänyt yhtiön tulosta, mikä on yhtenä tekijänä heijastunut osakekurssissa ympäristösotkujen lisäksi.

Esimerkiksi helmikuussa 2011 nikkelitonnista sai liki 29000 Yhdysvaltain dollaria ja osakekurssi pyöri kahden euron tuntumassa.

Tämän vuoden alussa kurssi oli vajonnut 0,30-0,35 euroon, mutta eipä nikkelistäkän saanut kuin 18 000-19 000 dollaria tonnilta.

Kesään mennessä hinta oli pudonnut 14000 dolariin ja matala hinta on vallinnut koko syksyn ajan. Osakekurssi on laskenut nikkelin vanavedessä. Tänään torstaina Talvivaaraa on saanut kahdeksalla sentillä, kun osake on maksanut korkeimmillaan kaksi euroa tammikuussa 2011.

Suosittelemme