Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

"En ole kuullut kenenkään sanovan, mitä Talvivaaralle pitäisi tehdä"

Kaivosyhtiö Talvivaara varoittaa, että sitä uhkaa konkurssi tai yrityssaneeraus, jos se ei saa lisärahoitusta. Naapurikunnassa Sonkajärvellä Talvivaaran tilanteeseen suhtauduttiin ristiriitaisin tuntein: toisaalta kaivosyhtiö haluttaisiin lakkauttaa, mutta samalla työpaikkojen puolesta pelätään.

Talvivaaran kaivoksella kaivinkone lastaa maa-ainesta dumpperin lavalle.
Kuva: Talvivaara
Keijo Salokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Sonkajärven kylänraitilla Talvivaaran uudet huonot uutiset eivät olleet enää varsinainen yllätys. Vastakkainasettelu luonnon ja työpaikkojen välillä aiheuttaa vaikean tilanteen: ympäristöasioista ollaan huolissaan, mutta suuren työllistäjän konkurssiakaan ei toivota.

- Kyllähän se on kaksipiippuinen juttu, paljonhan se työllistää, kun täällä Ylä-Savossa ei tahdo oikein olla töitäkään, sonkajärveläinen Lea Rytkönen pohtii.

Ylä-Savo on ottanut vastaan Talvivaaran jätevesiä, joita altaista löytyy vielä paljon. Eniten jätevedet vaikuttavat mökkiläisten elämään.

Monet Jyrkällä asuvat kesämökkiläiset ovat sanoneet, että vettä ei voi käyttää enää saunavetenäkään.

Lea Rytkönen

- Ilman muuta jätevedet huolestuttavat. Monet Jyrkällä asuvat kesämökkiläiset ovat sanoneet, että vettä ei voi käyttää enää saunavetenäkään, Rytkönen kertoo.

Sonkajärveltä kotoisin olevan, nykyisin Iisalmessa asuvan Juha Poukon mielestä Talvivaaralla on ollut erityisasema.

- Jos vaikka joku pienempi yrittäjä tuommoista luonnon haaskaamista ja sotkemista tekisi, niin varmasti siitä olisi jo melkein linnaan joutunut. Sillä tavalla ei ole oikein järkeenkäypää tuommoinen sotkeminen, Poukko toteaa.

Sotkujen siivoamisen pelätään jäävän valtion maksettavaksi

Enimmäkseen Talvivaara on herättänyt kielteistä keskustelua, mutta mielipiteitä löytyy jokaiseen suuntaan.

- En ole oikeastaan livenä kuullut kenenkään sanovan, että mitä sille pitäisi tehdä. Enemmän lehdissä ja nettikeskusteluissa lukee, että se pitäisi pistää homma seis ja kiinni koko systeemi. On myös semmoista, että sulkemisella vois olla rahallisesti vielä pahemmat seuraukset yhteiskunnalle, koska ne sotkut pitäisi jonkun sitten korjata ja hyvin todennäköistä on, että se sitten jäisi valtion kustannettavaksi se jälkien siivoaminen, Poukko pohtii.

Yksi toive on yhteinen: tilanne pitäisi saada selvitettyä. Keneltäkään ei kuitenkaan löydy yhtä ja ainoaa ratkaisua.

- Työpaikkojen puolesta toivon että säilyy, mutta ympäristö pitäisi saada jollakin tavalla kuntoon. Tuntuu vaikealta tällä hetkellä, mutta aika näyttää, sonkajärveläinen Mika Huuskonen sanoo.

Suosittelemme