Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jakoi musiikin, näyttämötaiteen ja tanssitaiteen valtionpalkinnot Helsingissä tiistaina.
Näyttämötaiteen valtionpalkinto jaettiin tänä vuonna kolmen saajan kesken: Rakveren Teatteri Virosta, Teatteri Telakka Tampereelta ja Teatteri Vanha Juko Lahdesta venyttivät taiteellista yhteistyötä yli kunta- ja valtionrajojen tunnustuksen arvoisesti.
Erilaiset esitykset, yhtenevät teemat
Kolmen pienen teatterin yhteinen ponnistus tuotti kolme kiinnostavaa kantaesitystä: Ari Nummisen ja Jussi Sorjasen _Petroskoin Telakalle, _Aleksis Kiven ja Lauri Maijalan Kullervon Vanhaan Jukoon sekä Andres Noormetsin Köök/Keittiön Rakvereen.
- Kolmen esityksen teemat olivat keskenään hyvin samanlaiset, vaikka esitykset itsessään erosivat toisistaan, Teatteri Telakan näyttelijä Kaisa Sarkkinen pohtii.
Palkintolautakunnassa istunut teatterikriitikko Kirsikka Moring summaa esityksiä yhdistäväksi teemaksi rajan.
- Kaikissa kolmessa esityksessä pohditaan pienten kansojen elämisen ehtoja ja ihmistä suhteessa elinympäristöönsä.
Petroskoin ohjannut Ari Numminen kuvailee Telakan osuutta aiheen käsittelyssä kapinalliseksi.
- Meidän kohdallamme teema on pienten kansojen äärimmäisen voimakas uho. Suomalaiset ajattelevat olevansa jotakin hirveän suurta ja erikoista, ja sitten ollaan hirveän harmissaan, kun kaikki eivät olekaan kiinnostuneita meidän saunoistamme ja jääkiekostamme.
Pienet tekevät yhdessä suurta
Teattereiden kaksivuotisessa yhteistyöprojektissa kolmea kantaesitystä kierrätettiin ristiin teatterista toiseen. Näyttelijöiden, ideoiden ja kielen vaihtovuoroisuus rikastuttivat palkintoperusteiden mukaan onnistuneesti teattereiden tapoja kertoa tarinoita omasta ympäristöstään.
Kirsikka Moring kertoo, että palkintolautakunnan päätös tämänvuotisista palkittavista oli yksimielinen.
- Halusimme nimenomaan tuoda esiin uudenlaisia suomalaisia avauksia, joissa pienet teatterit saavat yhdessä aikaan suurta taidetta. Emme kuitenkaan palkinneet muotoa vaan sisällön: kaikki kolme esitystä ovat taiteellisilta arvoiltaan äärimmäisen virittyneitä ja kiinnostavia.
Näyttämötaiteen valtionpalkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa, ja se maksetaan veikkausvaroista.