Bandyliigan mitalikolmikon ennustaminen on ollut viime kausina helpompaa kuin kalojen ampuminen tynnyriin.
Jyväskylän Seudun Palloseuran ennustaminen liigan kuudennelle sijalle vaikuttaisi parin sesongin perusteella turvalliselta valinnalta, mutta liigakauden alla Jipsi-leiristä on kuulunut kovia uutisia.
Ensin siirrot: valmennukseen Suomen MM-voittoon luotsannut Esko Tammilehto ja pelaajistoon roppakaupalla entisiä jyväskyläläisiä ja helmenä maajoukkuepelaaja Mikko Rytkönen, seitsemän kauden maalitykki ruotsalaisesta Kungälvistä.
Sitten tulokset: Marraskuussa pelatussa Suomen cupissa JPS vei turnauksen tappiotta.
Seuraavaksi tavoite on ottaa seurahistorian ensimmäinen mitali miesten tasolla.
- Kyllä me odotukset kestämme. Vasta kentällä nähdään, mitä tapahtuu, valmentaja Tammilehto sanoo.
- Harjoituskausi on ollut hyvä ja sujunut suurin piirtein halutulla tavalla. Ennakkokaavailuissa on, että sarja on tasaisempi kuin koskaan aikaisemmin.
Mutta miten keskikastin joukkueesta on tullut jopa yksi mestarisuosikeista?
- Muutoksia on tapahtunut jo viime vuosien aikana. Juniorityömme on saanut useita 1993-1996 syntyneitä pelaajia edustusjoukkueen rinkiin. Lisäksi olemme saaneet paluumuuttajia, kuten Mikko Rytkösen Ruotsista sekä Anssi ja Atte Hännisen HIFK:sta. Lappeenrannasta opiskelemaan ovat tulleet Ville Utti, Joonas Hjelt ja Joel Pöntinen. Nico Nevalainen palasi Varkaudesta, Tammilehto listaa vahvistuksia.
- Pelaajamäärämme on tällä hetkellä aika iso, joka tietenkin antaa peluutusmahdollisuuksia ja harjoittelu on mielekästä.
"Mikolla on iso pallollinen rooli"
Rytköselle mestarivalmentaja on sälyttämässä isoa vastuuta. Kärkipelaajan pitää saada aikaan enemmän kuin pelkkiä maaleja.
- Odotan tietenkin tehoa ja pelillistä johtajuutta. Mikkohan aloitti puhtaana kärkenä ja pelasi Ruotsissakin kärkimiehen paikkaa, mutta meillä hänellä tulee olemaan iso pallollinen rooli myös keskialueella, Tammilehto sanoo.
- Mikko on erittäin hyvä pelaaja ja hyvä persoona muutenkin. Odotan häneltä henkistä johtamista pelillisen johtamisen lisäksi.
Suomen cupin voitosta päävalmentaja kieltäytyy vetämästä liikaa johtopäätöksiä. Varkaudessa järjestetyssä turnauksessa jää ei ollut lähelläkään talvikuntoa.
- Lisäksi OLS ja ToPV eivät olleet mukana turnauksessa. Uskoisin, että meidän osaltamme se näytti, ettei meidän tarvitse lähteä nöyristelemään ketään vastaan liigassa. Olemme lähentyneet kärkijoukkueita, Tammilehto arvioi.
- Mihin se lopullisesti kantaa, sen näkee helmi-maaliskuussa.