Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Solidium uskoo vielä Talvivaaraan – "Ympäristövastuu valtiolla"

Yrityssaneerausta tai konkurssia odottava kaivosyhtiö ei ole valtion sijoitusyhtiölle merkittävä riski, arvioi toimitusjohtaja Kari Järvinen.

Valtion sijoitusyhtiön Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvisen mukaan aloittelevassa yhtiössä on aina riskinsä. Aamu-tv:ssä vieraillut Järvinen kertoi, että Talvivaaran tapauksessa oli kuitenkin useita asioita, joista voi ottaa oppia.
Heidi Sullström
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaivosyhtiö Talvivaaran suuromistaja, valtion sijoitusyhtiö Solidium uskoo edelleen kaivosyhtiöön, vaikka sen vaihtoehdot tällä hetkellä ovat yrityssaneeraus tai konkurssi.

Toimitusjohtaja Kari Järvinen myöntää kuitenkin, että tilanne on haastava.

– Tärkeintä on se, miten yhtiön toiminta saadaan stabiloitua ja sitä päästään kehittämään eteenpäin. Talvivaarassa on isoja ongelmia sekä operatiivisesti että tasemielessä, Järvinen sanoi Yle TV1:n aamu-tv:ssä keskiviikkona.

– Kukaan ei ole osoittanut, ettei biokasaliuotus toimisi Suomen oloissa. Mikäli se saadaan toimimaan, kaivos on erittäinkin kannattava.

Toimitusjohtaja Pekka Perän irtisanomiseen Järvinen ei halunnut ottaa kantaa.

"Riski ei merkittävä"

Solidiumin sijoituksen arvo on pudonnut alle kymmenesosaan alkuperäisestä lähes 150 miljoonasta eurosta.

– Sijoitus ei ole mennyt suunnitelmien mukaan eikä myöskään yhtiön kehitys. Sijoitus on rajusti pakkasella, se on tietysti pettymys, Järvinen myönsi.

Järvisen mukaan 17 prosentin osuus Talvivaarassa ei ole kahdeksan miljardin sijoitusomaisuutta hoitavalle Solidiumille iso riski.

– Se on vain 0,2 prosenttia meidän salkusta, joten riski ei ole merkittävä.

Kaivoksen toiminnan mahdolliseen lopettamiseen liittyy isoja ympäristöriskejä. Vastuu ympäristöasioista on Kari Järvisen mukaan viime kädessä valtiolla.

– Solidiumin vastuu rajautuu vain sijoitukseen, jonka olemme yhtiöön tehneet.

Suosittelemme sinulle