Sopimuksia kannattaisi laatia tekstikeskeisyyden sijaan entistä visuaalisempina, todetaan perjantaina Vaasassa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.
Master of Quality, oikeustieteen kandidaatti Helena Haapio toteaa talousoikeuden alan väitöskirjassaan, että sopimuksia ei ole tarkoituksenmukaista laatia yksinomaan juridisten eli oikeudellisten tarkoitusten näkökulmasta.
- Perinteisesti sopimukset ovat olleet oikeudellisia välineitä. Niiden käyttöä tai toimivuutta oikeussalien ulkopuolella ei juurikaan ole aiemmassa tutkimuksessa tarkasteltu, Haapio kertoo tutkimuksensa taustoista.
Haapio tarkastelee talousoikeuden alan väitöskirjassaan sopimuksia liiketoiminnan näkökulmasta, johtamisen ja viestinnän välineinä. Tällöin korostuvat sopimusten toimivuus ja käytettävyys.
Esimerkiksi visuaalisen viestinnän kuten kuvien, kaavioiden ja aikajanojen hyödyntäminen tekisi sopimuksista helpommin ymmärrettäviä. Tämä myös vähentäisi sopimuksista syntyviä riitatilanteita, väitöskirjassa päätellään.