Poikkeuksellista keskustelun asettelussa oli se, että ääneen pääsivät kerrankin ne, joita asia koskee: nuorisolaiset.
**Okei. **Minulla oli keveähköjä ennakkoluuloja.
Mielikuvieni nuori aikuinen oli nettiin muuttanut laman lapsi, joka kommunikoi pipon ja hupparin läpi ainoastaan silloin, kun Facebookin latautuminen kestää kauemmin kuin sekunnin.
Hän viettää kuudetta välivuottaan koska ei ole löytänyt omaa juttuaan, eikä häntä kiinnosta ainakaan suorittava työ, koska hänestä tulee isona julkkis tai joku mediatyyppi.
Väärin. Väärin, väärin, väärin.
Salissa istuneet opiskelijat olivat paitsi oman elämänsä päälliköitä, myös selväjärkisin ryhmä, jonka kanssa olen keskustellut työelämästä pitkään aikaan.
17–19-vuotiaat saavat työpaikkojen aikuiset näyttämään möksöttäviltä vauvoilta, jotka karttavat kaikin keinoin vastuunottoa omasta työhyvinvoinnistaan.
Nautin dialogista, joka säilyi kirkkaana ja kauniina, koska siitä puuttui jargon ("nyt sitten voitaisiin analysoida tätä strategista haastekenttää, joka meillä tässä markkinassa on…") ja kyyninen besserwisseröinti ("joo kato ei toi toiminu sillon ysikytseiska, joten ei tuu toimii nytkään, kato näitä on yritetty").
Niinpä sen sijaan että joku olisi sanonut "on ikävää tuhlata tuotantoyksikössä kaikkien aikaresursseja sellaisiin rutiineihin, jotka kuuluvat yhteisöllisesti jaettaviksi", ryhmä kirjasi ylös säännön "siivoan työpaikalla omat jälkeni."
Ja sen sijaan, että pöydässä olisi töröttänyt ryhmäytymistä ja tiimityöskentelyä kiusallisin "nyt teidän ryhmä kuvittelee et me ollaan omppuja ja noi toiset on aplareita ja sit ne etsii toisiaan silmät sidottuina, kun ne tarvii toisiltaan tukee" -metodein opettava työelämäkonsultti, ryhmä muodosti vartin pohdinnan jälkeen lauselman, joka pitäisi hakata jokaisen työpaikan huoneentauluksi: "Tervehdin toisia, kiitän aina kun on vähänkin syytä ja pyydän tarvittaessa anteeksi. Oman ja muiden viihtyvyyden vuoksi yritän tulla toimeen kaikkien kanssa. Otan osaltani vastuun työpaikan ilmapiiristä ja mietin millaista tunnelmaa ympärilleni luon."
Parissa tunnissa 17–19-vuotiaista amislaisista koostunut ryhmä sai kasaan koherentin listan työelämää ja työllistymistä parantavia tekoja.
Saman laatimiseen virallisella mietintäkomitealla olisi toden näköisesti kulunut mennyt kolme vuotta, kolme miljoonaa euroa ja kolme vetäytymistä Vierumäelle.
Omassa pöydässäni – noin 20 vaihtuvan oppilaan joukko – kolme teemaa nousi ylitse muiden: oikea asenne, ihmissuhdetaidot sekä kyky antaa ja vastaanottaa palautetta.
Konkreettisiksi teoiksi nämä teesit taipuivat muun muassa näin:
- Olen oma-aloitteinen
- Teen sovitut asiat
- Tulen ajoissa paikalle
- Kun näen epäkohdan, mietin miten voisin ratkaista sen
- Mietin hetken ennen kuin alan valittaa
- Pidän huolta itsestäni ja siitä, että elämääni mahtuu muutakin kuin työtä
- Huolehdin itsestäni ja siitä, että lepään riittävästi
- Olen vastuussa omasta hyvinvoinnistani
- Kehitän ammattitaitoani ja pysyttelen tietoisena alaan liittyvistä muutoksista
- Pidän huolen siitä, että esimieheni tietää miten hän voi auttaa minua, jos tarvetta ilmenee.
Merkillisintä listassa ei ole sen konstailematon, helposti omaksuttavissa oleva sisältö, vaan sen… aikuismaisuus.
Ehdotuksia tehneet 17–19-vuotiaat saavat ehdotuksillaan työpaikkojen aikuiset näyttämään möksöttäviltä vauvoilta, jotka karttavat kaikin keinoin vastuunottoa omasta työhyvinvoinnistaan.
Listaus on vapaasti käytettävissä, ole hyvä.
Kokeile kuukauden ajan ja palaa sitten vanhaan, jos se tuntuu paremmalta.
Anna Perho
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kolumnisti, joka on työskennellyt tv-tuottajana, radiojuontajana ja käsikirjoittajana.