Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Lupaavia tuloksia: mustikasta ase rintasyöpää vastaan?

Marjojen teho syöpää vastaan on jo monen tiedossa. Helsingin yliopiston dosentti Anna-Maria Pajarisen mukaan tietyt marjat toimivat kuitenkin toisia paremmin. Esimerkiksi rintasyövän ehkäisyyn löytyy apu suomalaisille tutusta mustikasta.

Pensasmustikka.
Kuva: YLE / Juha Vauhkonen
Raila Paavola,
Kreeta-Maria Kivioja
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin yliopiston dosentti Anna-Maria Pajarin mukaan tutkimukset osoittavat, että marjat voivat ehkäistä syöpää.

– Tulokset ovat vielä alustavia mutta kuitenkin lupaavia. Suurin osa niistä on tehty koe-eläimille ja pieni osa ihmisille.

Lupaavat tulokset liittyvät lähinnä yleisimpiin syöpätyyppeihin: erityisesti paksusuolisyöpään mutta myös jonkin verran rintasyöpään ja eturauhassyöpään.

Pajarin mukaan pensasmustikan vaikutuksia on tutkittu paljon. Se vaikuttaa olevan hyvä ase erityisesti rintasyöpää vastaan.

Tämä alustava tieto on meille suomalaisille hyvä, koska me syömme mustikoita paljon.

Anne-Maria Pajari, dosentti

–Tämä tieto on meille suomalaisille hyvä, koska me syömme mustikoita paljon, Pajari sanoo.

Osa marjoista tehokkaampia

Pajarin mukaan kaikki marjat eivät ole yhtä tehokkaita syövän ehkäisijöitä. Vaikuttaa siltä, että toimivimmat kuuluvat ruusukasvien sukuun. Hyviä vaihtoehtoja ovat vadelma, hilla, mansikka, pensasmustikka sekä ruusunmarja.

– Marjoissa on syövän ehkäisyn kannalta paljonkin hyödyllisiä aineita. Niissä on ravintokuitua ja vitamiineja sekä paljon yhdisteitä, joita kutsutaan polyfenoleiksi. Ihan varmoja ei olla siitä, onko tehon takana yksi yhdiste vai näiden yhdisteiden yhteisvaikutus.

Varautumisen ja ehkäisyn sijaan pitäisi paremmin selvittää, voiko marjoja käyttää potilaiden hoidossa.

Anne-Maria Pajari, dosentti

Kaikkien marjojen teho ei ole vielä tutkijoiden tiedossa. Pajari ei muista esimerkiksi yhtään karpaloa koskevaa tutkimusta.

– Lisää tarvittaisiin myös syöpäpotilaisiin liittyvää tutkimusta. Varautumisen ja ehkäisyn sijaan pitäisi paremmin selvittää, voiko marjoja käyttää potilaiden hoidossa.

Suosittelemme sinulle