Sir Elton John esiintyy perjantaina Venäjän pääkaupungissa Moskovassa. Marraskuussa CNN:lle antamassaan haastattelussa brittipoppari ilmoitti aikeistaan nostaa Venäjällä homoseksuaalien oikeudet esille vierailunsa aikana.
Elton John aikoo siten uhmata Venäjän kiisteltyä lakia, joka kieltää homoseksuaalisen propagandan levittämisen alaikäisille. Laulajan mukaan tämänhetkinen tilanne Venäjällä on "kamala".
Elton John soittaa Venäjällä kaksi keikkaa, perjantaina hän esiintyy Moskovassa ja lauantaina Kazanissa.
– Aion sanoa lavalla jotain merkityksellistä, Elton John totesi CNN:lle.
Homojen oikeuksia puolustava venäläisaktivisti Nikolai Aleksejev ei kuitenkaan pidä laulajan aikeita kovinkaan merkittävinä.
– Hän ei ole koskaan Venäjällä käydessään tai konsertoidessaan avannut suutaan homoseksuaalien tilanteesta. Nyt hän aikoo sanoa muutaman sanan. Ne eivät tule muuttamaan mitään. Eivät ainakaan Venäjän hallituksen mielipidettä, Aleksejev sanoi.
Elton John on myös kertonut haluavansa tavata venäläisiä LGBT-yhteisön jäseniä. Lyhenne LGBT merkitsee lesbo-, homo- ja biseksuaaleja sekä transsukupuolisia henkilöitä.
Elton Johnin ura alkoi jo 60-luvun alussa. Hän kertoi homoseksuaalisuudestaan julkisesti vuonna 1988.