Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Pukkilan kunnalle oma lottokuponki - "Jo pikkurahalla saa paljon hyvää"

Uusmaalainen Pukkilan kunta on päättänyt varata 1872 euron suuruisen määrärahan lottoamista varten. Päätöstä vastustanut kunnanhallituksen jäsen toivoi kuitenkin osuutta mahdollisista voitoista.

Arvontakoneen lottopalloja.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Santtu Natri
Avaa Yle-sovelluksessa

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki teki aloitteen Pukkilan lottomäärärahasta herättääkseen keskustelua kuntataloudesta.

- Jos jotain voitetaan, kuntalaisilta pyydetään ideoita konkreettiseen ja hyvään. Jo pikkurahalla saa paljon hyviä asioita, mikä pääsee kuntataloudessa unohtumaan, Lehtimäki perustelee.

Pukkilan kunnanhallitus äänesti määrärahasta maanantaina äänin 15-6. Jokaista kuntalaista kohti varataan 90 senttiä eli yhteensä 1872 euroa.

Ensi maanantain kokouksessa jokainen kunnanhallituksen jäsen kertoo valitsemansa numeron. Niistä koostuu lottorivi, jota käytetään viikottain. Numerosarja tulee myös Pukkilan nettisivuille.

- Pannaan lotto vetämään. Kuntalaiset pääsevät jännittämään, tuleeko sitä pottia sieltä.

Lottomäärärahaa vastustaneiden päällimmäinen argumentti oli kiistää lottoamisen kuuluvan kunnan tehtäviin.

- Tosin eräskin vastustajista sanoi kokouksen jälkeen, että hän haluaa mahdollisista voitoista oman osuutensa, Jukka Lehtimäki nauraa.

- Ei tämä politiikan tarvitse olla aina jurottamista.

Suosittelemme