Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Sami Hyypiä noussut esikuvaksi Saksassa: "Kukaan ei kritisoi häntä"

Sami Hyypiän käytös kerää ihailua Saksassa. Jalkapalloon erikoistuneen urheilupsykologin mukaan Hyypiä nauttii luottamusta jalkapallopiireissä kaikilla rintamilla.

Sami Hyypiä
Sami Hyypiä Kuva: AFP / Lehtikuva
Asko Temmes
Avaa Yle-sovelluksessa

Sami Hyypiän kausi Leverkusenin peräsimessä on sujunut tällä kaudella yli odotusten. 15 kierroksen jälkeen joukkue on sarjataulukossa toisena neljä pistettä Bayern Münchenin perässä. Joukkueen menestyksen lisäksi myös Hyypiän käytös kerää ihailua Saksassa. Suomessa hiljattain vieraillut jalkapalloon erikoistunut urheilupsykologi Christian Reinhardt näkee Hyypiän suosion hänen rauhallisessa olemuksessa.

- Hyypiän suomalainen mentaliteetti ja rauhallisuus on tehnyt suuren vaikutuksen. Rauhallisuus siirtyy koko joukkueeseen ja sillä on suuri merkitys etenkin nuorille pelaajille. Hyypiä myös antaa työrauhan nuorille pelaajille ja antaa heidän tehdä virheitä, mikä taas mahdollistaa kehittymisen.

Hiljattain Saksassa nousi vilkas keskustelu jalkapallovalmentajien käytöksestä. Taustalla oli Dortmund-luotsi Jürgen Kloppin pimahtaminen linjatuomarille Mestareiden liigan vierasottelussa Napolia vastaan. Kun media oli aikansa miettinyt miten valmentajan tulisi käyttäytyä, oli lopputulos selkeä - niin kuin Sami Hyypiän.

- Saksassa käytiin vilkas keskustelu, millainen roolimalli valmentajan täytyy olla. Sami Hyypiä käy tässä tapauksessa roolimallista jos kuka. Hän on suuri urheilija ja reilu tyyppi. Hän pystyy näyttämään tunteensa, mutta on pääsääntöisesti rauhallinen ja ansaitsee sillä myös vastustajan kunnioituksen, Reinhardt perustelee.

"Hyypiä on erittäin tykätty Saksassa"

Reinhardtin mukaan Hyypiä nauttii tällä hetkellä luottamusta Saksan jalkapallopiireissä kaikilla rintamilla. Arvostusta tuo jo sekin, että Hyypiä kuuluu harvalukuisten ulkomaalaisvalmentajien joukkoon ja on nähnyt vaivaa opetellakseen saksan kielen.

- Bundesliiga ei ole helppo paikka ulkomaalaiselle valmentajalle. Ulkomaalaisten valmentajien määrä liigassa on vähäinen. Jo kieli luo haasteen valmentajalle, koska pelaajat ovat tottuneet saksankielisiin valmentajiin. Tässä mielessä Hyypiän suoritusta valmentajana Bundesliigassa täytyy korostaa entisestään. On yllättävää, että hän yltää valmentajauran alkutaipaleella jo tällaisiin suorituksiin.

Asiantuntijat tuskin povasivat ennen kauden alkua, että Ruhrin perinneseura olisi paikallisvastustajaa Dortmundia edellä sarjataulukossa joulutauon lähestyessä. Hyypiän työpuhdetta Leverkusenissa auttaa se, että hän on ollut kaupungissa pidetty persoona jo alusta alkaen.

- Hyypiä on erittäin tykätty Saksassa. Hän oli sitä jo pelaajana Leverkusenissa, ensimmäisestä päivästä lähtien.

Vain valmentaja piti kilpensä puhtaana

Lokakuussa Leverkusenin koko organisaatio oli melkoisessa myrskyn silmässä, kun hyökkääjä Stefan Kiessling puski Hoffenheimia vastaan pallon maaliin sivuverkossa olevasta reiästä. Kiesslingiä ja seurajohtoa syytettiin itsekkyydestä, koska he eivät tunnustaneet pallon menneen sivuverkosta maaliin. Kaiken loanheiton keskellä vain joukkueen valmentaja tuntui pitävän kilpensä puhtaana.

- Hänestä ei ole näkynyt juurikaan kritiikkiä. Kiessling joutui haamumaalin takia kovan paineen alaiseksi, samoin kuin koko seura. Missään vaiheessa Hyypiä ei kuitenkaan joutunut kritiikin kohteeksi, vaikka hän oli tilanteessa osallisena. Se kertoo jotain hänen asemastaan tällä hetkellä, Reinhardt hämmästelee.

Menestyvän joukkueen valmentajana ja pidettynä persoonana Hyypiä on tällä hetkellä Saksassa melkoisella aallonharjalla. Leverkusenista kotoisin oleva Reinhardt uskoo, että Hyypiän menestysvuodet valmentajana saattavat hyvinkin olla vielä edessäpäin.

- Leverkusen on perinteinen seura, jossa voi luoda mainetta. Hänellä on vielä todella paljon edessään valmentajana. Hänen tapansa kehittää itseään, myös valmentajana, vie hänet vielä pitkälle, Reinhardt povaa.

Suosittelemme