Polvijärveläinen kunnanvaltuutettu Seppo Lavikainen (ps.) kirjoitti tiistai-iltana Uuteen Suomeen blogikirjoituksen, jossa Lavikainen pohtii kansojen älykkyyden tasoa. Lavikainen kysyy tekstissään "Ovatko afrikkalaiset älykkyydeltään alemmalla tasolla kuin eurooppalaiset?" ja vastaa "Mielestäni kyllä, eikä tätä pitäisi kiistää".
Yle Uutisten tavoittama Lavikainen sanoo, että oli saanut tekstiinsä ajatuksen ympäristöfilosofi Pentti Linkolan haastattelusta, joka julkaistiin Sunnuntaisuomalaisessa 8. joulukuuta 2013. Linkola muun muassa toteaa, että "Afrikan kansat vain kinastelevat keskenään" ja kysyy "Missä ovat suuret afrikkalaiset säveltäjät ja kirjailijat". Linkola pitää älykkäimpinä saksalaisia ja juutalaisia. Kansojen väliset älykkyyserot ovat Linkolan mukaan seurausta pääasiassa biologisista eroavaisuuksista.
Blogikirjoitus oli keskusteluohjeidemme vastainen ja asiaton.
Markku Huusko
Kunnanvaltuutettu Seppo Lavikainen toteaa blogikirjoituksensa loppupuolella: "Lopuksi haluan korostaa, ettei tämäkään kirjoitukseni ole yleisesti maahanmuuttovastainen, vaan epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva ja sen jatkamisen järjettömyyttä arvosteleva".
Uusi Suomi poisti blogikirjoituksen keskiviikkoaamuna kello 7.20.
- Kirjoitus on poistettu lopullisesti. Se oli keskusteluohjeidemme vastainen ja asiaton, perustelee päätoimittaja Markku Huusko.
PÄIVITETTY 11.12.2013 klo 11:03 päätoimittajan perustelut blogikirjoituksen poistolle