Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Mandelan muistojuhlan huijaritulkki kuohuttaa

Etelä-Afrikan viittomakieltä osaavien mukaan mies vain seisoi lavalla liikuttaen käsiään, mutta ei viittonut mitään ymmärrettävää.

Etelä-Afrikan viittomakieltä osaavien mukaan mies vain seisoi lavalla liikuttaen käsiään, mutta ei viittonut mitään ymmärrettävää
Annette Blencowe
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Afrikan kuurojen liiton mukaan Nelson Mandelan muistojuhlassa esiintynyt viittomakielen tulkki oli huijari. Etelä-Afrikan hallitus valmistelee parhaillaan asiasta lausuntoa.

Etelä-Afrikan viittomakieltä osaavien mukaan mies vain seisoi lavalla liikuttaen käsiään, mutta ei viittonut mitään ymmärrettävää. Uutistoimisto AP:n mukaan miehen viittomat eivät tarkoittaneet mitään myöskään Amerikassa käytettävällä viittomakielellä.

Mies seisoi lavalla maailman johtavien valtionpäämiesten kuten Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman puhuessa.

Tapaus on herättänyt suuren kohun kuurojen keskuudessa. Eteläafrikkalaiset kuurot ovat ihmetelleet tuntematonta "tulkkia" muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Tapauksesta on käyty keskustelua esimerkiksi kuuron eteläafrikkalaisen kansanedustajan Wilma Newhoudt-Druchenin Facebook-sivulla.

Maailmassa on satoja erilaisia viittomakieliä. Eri maissa on omat viittomakielensä, joilla ei ole suoraa yhteyttä maissa puhuttuihin kieliin.

Suosittelemme