Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Meri-Rastilan uuden asuinalueen rakentamisesta lopulta äänin 47-34. Paljon kiistaa herättänyt osayleiskaava hyväksyttiin valtuustossa pitkän keskustelun ja useiden äänestysten jälkeen. Kaavaa vastustivat kiivaimmin Vihreät ja Vasemmistoliitto.
Metsää puolustaneen asukasaktiivit odottivat äänestyksestä tiukempaa, sanoo valtuuston kokousta lehteriltä seurannut merirastilalainen Hanna-Leena Ylinen.
- Ennakkotietojen mukaan asia olisi voinut ratketa suuntaan tai toiseen ihan yhden äänen turvin. Mutta nyt näytti siltä, että se ratkesi perussuomalaisten kantaan. Ennakkotieto oli, että perussuomalaisista enemmistö olisi ollut metsän puolelta. Jussi Halla-ahohan äänesti kaupunginhallituksessa metsän säilyttämisen puolesta, mutta nyt kanta oli vaihtunut, Ylinen huomauttaa.
Eilen jo alkoi tulla sähköpostia ihan uusiltakin ihmisiltä, jotka haluavat olla mukana.
Hanna-Leena Ylinen
Puolustajien joukko kasvaa
Metsän säilyttämisen puolesta on järjestetty lukuisia tempauksia ja mielenosoituksia sekä viime päivinä laaja mediakampanja. Ylisen mukaan taistelu jatkuu.
- Kyllähän me olisimme toivoneet, että tämä olisi loppunut eiliseen. Nyt ei auta muu kuin valmistautua valituskierrokseen. Eilen jo alkoi päätöksen jälkeen tulla sähköpostia ihan uusiltakin ihmisiltä, jotka haluavat olla mukana.
Ylinen pitää edelleen mahdollisena, että asuinalueen rakentamisen saadaan estettyä. Hänen mukaansa päätöksen kumoamiselle on vahvoja vuorovaikutusprosessiin ja luontokartoitukseen liittyviä perusteita.
- Minulla on jo tällä hetkellä kääpäkartoituksia alueella tehneeltä luontoasiantuntijalta kirjallinen lausunto, että vuorovaikutusraportissa esitetyt väitteet siitä, että lajistolla olisi mahdollisuus säilyä rakentamisesta huolimatta, eivät vaikuta realistisilta.