Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Selfie rakentaa itsetuntoa

Selfiet, eli sosiaalisessa mediassa jaetut omakuvat, ovat kasvattaneet suosiotaan. Julkisuuden henkilöiden ottamat kuvat herättävät myös keskustelua. Viime viikolla kohua herätti valokuva, jossa Tanskan ja Britannian pääministerit sekä Yhdysvaltain presidentti nappasivat selfien Nelson Mandelan muistojuhlassa.

Voiko selfie-kuvien avulla rakentaa itestään brändin? Tätä pohtivat Ylen aamu-tv:ssä psykologi Tarja Salokoski ja Miss Suomi 2012, malli Sara Chafak.
Niina Honka
Avaa Yle-sovelluksessa

Aamu-tv:ssä haastateltu vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak julkaisee itse ottamiaan kuvia itsestään Instagramissa. Hänelle selfiet ovat työväline. Blogin kirjoittaminen ja kuvien ottaminen palvelee faneja ja pitää sopivasti esillä. Niiden kautta voi tulla myös työkeikkoja.

- Tällä alalla on tarpeen olla aktiivinen. Ja kun on seuraajia, niin heitä ei välttämättä kiinnosta, jos minä kirjoittelen tapeteista tai seinämaaleista. He haluavat seurata sitä julkisuuden henkilöä ja mitä hän tekee. Kuvia noteerataan myös maailmalla, Chafak pohtii.

Chafak kertoo, että omien kuvien ottaminen ja levittäminen julkisuuteen oli hänellekin vielä vuosi sitten vieras ajatus, mutta poikaystävä kannusti myös sosiaalisen median käyttämiseen.

- Minulle on välillä haasteellista antaa itsestäni julkisuuteen pala, jotenkin haluan suojella. Siinä pitääkin olla maalaisjärki mukana ja olla tietoinen kaikista seurauksista, mitä se tuo.

Omakuvilla rakennetaan identiteettiä

Psykologian tohtori Tarja Salokoski kertoo, että ihmisen identiteetti rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja siksi sosiaalisen median omakuvissa rakennetaan myös itsetuntoa.

- Varsinkin me suomalaiset olemme huonoja sanomaan suoraan face to face mitään positiivista, mutta sosiaalisessa mediassa me tehdään sitä hyvin paljon enemmän. Siellä uskalletaan kehua, kannustaa ja tykätä. Ja totta kai se vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontunnetta.

Sosiaalinen media voi kuitenkin luoda myös paineita. Siellä olevat kuvat myös luovat normeja siitä, mikä on riittävän hyvä kuva. Salokosken mukaan kuvien ottaminen ja jakaminen on nykynuorille keskeinen vuorovaikutuksen väline. Siksi teinien vanhempien on syytä tarjota lapsilleen laajempaakin näkokulmaa.  

- Nämä on asioita, joissa lapset ja nuoret tarvitsee vanhempien tukea ja sitä keskustelua - tietynlaista kyseenalaistamista. Identeetti ei voi olla pelkät selfie-kuvat tai ulkonäkö, vaan sen täytyy rakentua myös muulle. Tärkeätä on se, mitä muuta ympärillä on, mitä siinä reaalimaailmassa on, Salokoski sanoo.

Hän muistuttaa, että jokaisella on myös lupa rakentaa omanlaisensa suhde sosiaaliseen mediaan ja siellä voi olla myös monella tapaa.

- Kaikkien ei tarvitse julkaista omakuvia tai poseerauskuvia.

Suosittelemme