Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Suomi-palkinto tänä vuonna seitsemälle

Palkinnon saivat muun muassa suomalaista taidetta Berliinissä esittelevä Suomesta Galleria, näytelmäkirjailija Juha Jokela ja PMMP-yhtye.

PMMP Qstockissa 26.7.2013
PMMP Qstockissa heinäkuussa 2013. Kuva: Erno Serkosalmi / Yle
Janne Sundqvist
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi-palkinnon saivat seitsemän taiteilijaa, jotka ovat palkintoperustelujen mukaan tämän hetken ansioituneimpia kotimaisia tekijöitä omilla taiteenaloillaan.

Palkitut edustavat monipuolisesti suomalaisen kulttuurin kenttää. Palkinnon saivat muun muassa ruotsinkielisiä runoja ja lyhytproosaa julkaiseva kustantamo Ellips förlag sekä mediataiteilija Jari Haanperä ja hänen Berliinissä perustamansa Suomesta Galleria, joka esittelee suomalaista taidetta.

Muut palkitut ovat kotimaisen draaman suosikiksi noussut näytelmäkirjailija Juha Jokela, tanssija Jyrki Karttunen, elokuvaohjaaja Pekka Lehto, nuorille naisille uusia roolimalleja tarjonnut PMMP-yhtye ja poikkeuksellista kiinnostusta maailmalla herättänyt nuortenkirjailija Salla Simukka.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jakoi Suomi-palkinnot tänään Helsingissä.

Veikkausvoittovaroista myönnettävän palkinnon arvo on 26 000 euroa.

Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993 alkaen.

Suosittelemme sinulle