Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Guantanamon-vankeja kotimaihinsa

Guantanamon vankien palauttaminen kotimaihinsa sujuu hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Joulukuussa on Guantanamosta päässyt pois neljä miestä.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.
Vankeja Guantanamo Bayn vankileirillä tammikuussa 2002. Kuva: J. Scott Applewhite / EPA
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain viranomaiset ovat siirtäneet kaksi Guantanamon vankilassa ollutta saudiarabialaista miestä kotimaahansa.

Miehille ei Yhdysvalloissa luettu syytteitä.

Siirron jälkeen Guantanamossa olevien vankien määrä on 160. Joulukuun alussa kaksi algerialaista palautettiin kotimaahansa. He tosin eivät halunneet palata, koska pelkäsivät joutuvansa Algeriassa syytteeseen.

Yhdysvaltain puolustusministeriö ei kerro tiedotteessaan, pääsevätkö miehet vapaiksi, vai odottaako heitä syyte kotimaassaan.

Presidentti Barack Obama pyrkii sulkemaan Guantanamon vankilan, jota ihmisoikeusjärjestöt pitävät "ihmisoikeuksien mustana aukkona". Jäljellä olevista 160 vangista voitaisiin myös Yhdysvaltain lakien mukaan vapauttaa heti 82, mutta vapauttamisten lykkäytymiselle on monia syitä. Useimmiten lykkäys johtuu siitä, että vankien kotimaa on niin levoton, ettei Yhdysvallat voi lähettää sinne ketään. Tästä esimerkkinä on sekasortoinen Jemen, jonka kansalaisia vapautettavien vankien joukossa on 56.

Myös Yhdysvaltain lainsäädäntö hankaloittaa vapauttamista.

Suosittelemme