Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Uutuuskirjan saa kirjastosta entistä nopeammin

Pienten kirjastojen asiakkaat ovat säihkähtäneet pitkiksi kasvaneita varausjonoja. Käytännössä uutuuskirjankin saa käsiinsä entistä nopeammin, koska kirjoja on kierrossa enemmän.

Asiakas lainaamassa kirjoja kirjastossa.
Kuva: Tommi Parkkinen/Yle
Minna Kaipainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Uusi kirjastojärjestelmä on paisuttanut uutuuskirjojen varausjonoja. Etelä-Karjalassa kaikki kirjastot Luumäkeä lukuun ottamatta ovat samassa Heili-kirjastojärjestelmässä, minkä takia kirjojen varaukset kohdistuvat kaikkien toimipisteiden niteisiin.

Pienten kirjastojen asiakkaat ovat säikähtäneet jonojen pituuksia, koska jonotusnumero on kasvanut kymmenkertaiseksi. Käytännössä kirjan saa käsiinsä nopeammin kuin tähän mennessä, koska myös niteitä on vastaavasti enemmän. Esimerkiksi Finladia-kirjallisuuspalkinnon saaneen Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme kirjaan on noin 60 varausta. Koska kirjoja on kierrossa parikymmentä, tarkoittaa tämä noin kolmea varausta kirjaa kohti. 

Suosittujen uutuuskirjojen saamiseksi on jatkossa kuitenkin tehtävä varaus, sillä kirjat eivät ehdi edes pienissä kirjastoissa hyllyyn poimittavaksi samalla tavalla kuin ennen. Kirjastojen kokoelmien liikkuvuus on lisääntynyt ja kirjat ovat nyt tehokkaammassa käytössä kuin aikaisemmin.

Suosittelemme