Hus-Kuvantamisen toimitusjohtajan mielestä järjestelmä voitiin ottaa käyttöön, vaikka testaajat olivat huolissaan järjestelmän tilasta. Yle Uutisten haltuunsa saaman testausraportin mukaan testaajatvaroittivat, että potilaiden tutkimuskuvien katseluun tarkoitettu tietojärjestelmä ollut keväällä 2012 valmis potilaskäyttöön.
Myös lähetteet ja lausunnot kulkevat PACS-järjestelmän ja muiden potilasjärjestelmien välillä. Testausraportin mukaan esimerkiksi sanomaliikennettä ja varajärjestelmää ehdittiin testata vain osittain tai vajaasti.
- Keskeneräisten asioiden perusteella jo testausperiodin aikana testaajat toivat esille huolensa järjestelmän valmiudesta, ja voiko sitä ottaa tuotantokäyttöön ilmoitettuna käyttöönottoviikonloppuna, testausraportin yhteenvedossa todetaan.
Toimitusjohtaja: Aina järjestelmissä on ongelmia
Hus-Kuvantamisen toimitusjohtajan Jyrki Putkosen mielestä järjestelmä voitiin ottaa käyttöön, vaikka testaajat esittivät huolensa ongelmista.
- Aina järjestelmissä on jotain ongelmia. Sitten joudutaan valitsemaan, mitkä ovat niin kriittiset (puutteet), että ei voida ottaa käyttöön ja missä kohtaa voidaan ottaa käyttöön. Samalla tavallahan vanhassa järjestelmässä oli myös ongelmia, Putkonen perustelee käyttöönottoa.
Yle Uutiset teki viime kesänä Husiin tietopyynnön järjestelmän hankinta-asiakirjojen saamiseksi. Hus salasi muun muassa testausraportin ja vikaluokituksen määritelmät.
Toimitusjohtaja Putkosen mukaan Yle Uutisten käsiinsä saama testausraportti ei ole virallinen. Putkonen sanoi haastattelussa, että osa testaajista suositteli käyttöönottoa.
Jälkikäteen hän tarkensi sähköpostitse, että käyttöönottoa suosittelivat projektipäälliköt.
Pääjärjestelmän katko ajaa yhä lääkärit puhelimeen
Husissa on tehty jo yli puolitoista vuotta töitä radiologisen tietojärjestelmän puutteiden korjaamiseksi.
Osa puutteista ja vioista on saatu korjatuksi, mutta työn alla on yhä muun muassa hankintasopimuksen mukainen varajärjestelmä, joka takaa lääkäreiden normaalin työnkulun suunniteltujen ja yllättävien katkojen aikana.
- Me ollaan vielä tekemässä sen kanssa töitä. Järjestelmähän on ollut varsin stabiili nyt verrattuna siihen, mitä se oli alussa, toimitusjohtaja Putkonen kuvailee järjestelmän nykytilaa. Jos pääjärjestelmä kaatuu, joudutaan yhä poikkeustoimiin.Hätätilanteessa lääkärit käyvät katsomassa potilaasta otetut tutkimuskuvat suoraan kuvantamislaitteilta, ja lausuntoja soitetaan yksiköstä toiseen.
Käyttöönoton valvonta oli yksin Husin vastuulla Terveydenhuollon yksikkö voi Suomessa ottaa käyttöön radiologisen potilastietojärjestelmän, vaikka se ei läpäisisi kaikkia suunniteltuja käyttöönottotestejä. Käyttöönotto ja testaus ovat terveydenhuollon yksikön, tässä tapauksessa Husin, vastuulla.
Valvira puuttuu mahdollisiin vikoihin vasta, kun niistä tulee Valviraan vaaratilanneilmoituksia, jotka menevät myös järjestelmän valmistajalle.
- Me tietyllä tavalla valvomme valmistajan toimenpiteitä vaaratilanneilmoituksien ja korjaavien toimenpiteiden toimeenpanemisessa, osastonjohtaja Jussi Holmalahti kertoo Valviran roolista.
Holmalahti arvioi, että valvonta on tulevaisuudessa yhä enemmän terveydenhuollon yksikköjen omalla vastuulla.- Tämä on tietyllä tavalla trendi, johon olemme pakotettuja menemään. Osittain sen takia, että valvovien viranomaisten resursseja vähennetään koko ajan, hän valittelee.
Holmalahti ei valvovana viranomaisena halua arvioida sitä, miten hän näkee järjestelmän käyttöönoton ilman kunnollista testausta.- Luotan, että Hus julkisena terveydenhuollon organisaationa toimii vastuuntuntoisesti ja korjaa, jos siellä tulee jotain ongelmia esiin.