Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Perussuomalaisten mielestä Suomi on mennyt alamäkeä 80-luvulta lähtien

SDP:n ja perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat Suomen lähihistoriaan varsin eri tavalla, kertoo Yle Uutisten kysely.

"Millä vuosikymmenellä elämä Suomessa on ollut parhaimmillaan? " -grafiikka.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Antti Pilke
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle Uutiset kertoi sunnuntaina, että 80-luku on suomalaisten suosikkivuosikymmen. Kyselyn perusteella lähes joka kolmas suomalainen on sitä mieltä, että elämä oli silloin parhaimmillaan.

Politiikan tutkija selittää tulosta sillä, että 80-luvulla yhdistyivät parhaat puolet suljetusta kansallisvaltiosta ja hyvinvointivaltiosta, mutta myös kansainvälistymisestä oli esimakua.

- 1980-luku oli hyvää aikaa hyvin monelle, summaa dosentti Ville Pernaa Turun yliopistosta.

Kyselyn mukaan suurten puolueiden kannattajista 80-lukua pitävät parhaana aikakautena etenkin SDP:n, keskustan ja perussuomalaisten kannattajat. 2000-luvulla näyttävät viihtyvän parhaiten kokoomuksen ja myös vihreiden kannattajat.

Perussuomalaisiksi ilmoittautuneet erottuivat kyselyssä muista, sillä heidän mielestään elämänlaatu on laskenut Suomessa 80-luvun jälkeen tasaista tahtia.

Vain kuusi prosenttia perussuomalaisista piti kuluvaa vuosikymmentä aikana, jolloin elämän eväät ovat Suomessa olleet parhaimmillaan.  

Muiden puolueiden kannattajien vastausten perusteella elämänlaatu sen sijaan parani Suomessa tultaessa 1990-luvulta 2000-luvulle. 

- Perussuomalaisten kannattajajoukossa on vähemmän sitä porukkaa, joka kokee olonsa hyvin kotoisaksi tässä nykyisessä kansainvälistyneessä maailmassa. Se näkyy tästä kyselystä, sanoo Ville Pernaa.

SDP:n kannattajien mielestä elämä taas on 90-luvun lamavuosikymmenen jälkeen parantunut. Tutkijan mielestä se on kiinnostavaa, koska puolue on tulkittu perussuomalaisten kanssa myös pariksi, jolla on yhteisiä kannattajia.

Pernaan mukaan perussuomalaisten taakse ovat siirtyneet pettyneet, kun taas SDP:n kannattajia yhdistää perinteinen vasemmistolainen edistysusko.

- On kiinnostavaa se, että sosialidemokraattien kannattajiksi ilmoittautuneiden joukossa on uskoa kehitykseen ja edistykseen, että 90-luvulta lähtien edelleen mennään kohti parempia aikoja.

Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämään puhelinkyselyyn vastasi tässä kuussa runsas tuhat suomalaista.

Suosittelemme