- Nyt vaan vaatteet päälle ja sitten valutaan pikkuhiljaa tuonne näyttämölle. Pumpataan vatsoja ja käsinojia ja höpötellään pari ensimmäistä kohtausta itäsaksalaiseen nopeaan tyyliin. Meillä on sellainen traditio, että ennen jokaista esitystä yritetään seistä käsillään. Siihen voi mennä puoli tuntia, että se pysyy riittävän kauan. Sitten alkaa esitys ja ruvetaan hommiin.
Näin kertoo Martti Suosalo Kiviä taskussa -esitystä edeltävän tunnin tapahtumista. Kun esitys on ohi, yleisö hyppii innosta. Näin on ollut jo yli yhdentoista vuoden ajan.
- Tästä on tullut kulttiesitys, jo se kulttimaine tuo ihmisiä katsomoihin. Eri sukupolvet alkavat käymään, he, jotka olivat alaikäsiä kun tämä alkoi, ovat nyt katsomossa isänsä ja äitinsä vieminä. Tiedän perheitä, joissa tiettyyn aikaan vuodesta nuori ihminen tuodaan katsomaan tätä esitystä, kertoo Suosalo.
Marie Jonesin kirjoittama Kiviä taskussa sijoittuu Irlannin maaseudulle. Näytelmän alussa 35-vuotiaat Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään jotain aivan muuta kuin ennakkoon aavistivat. Näytelmä on hauska, mutta tarina traaginen.
- Perusta näytelmällä on dramaattinen, traaginenkin. Uskon, että sekä irlantilaiset että suomalaiset ovat tottuneet kovien tilanteiden kohdatessa turvautumaan huumoriin ja toisiin ihmisiin. Siitä yhteneväisyydestä löytyy voima selvitä, analysoi Mika Nuojua.
"Tämä on hyvä näyttelijäntyön harjoite"
Suosalo ja Nuojua tekevät näytelmässä yhteensä 15 eri roolia vaihtamatta vaatetusta tai maskeerausta. Perinteisen tarinankertojan tapaan näyttelijä ottaa hahmon ja esittää vuorotellen esimerkiksi koiraa, jänistä ja vanhaa akkaa. Nuojuan mukaan nopeat rytmin- ja asennonvaihdokset viittaavat satoja vuosia vanhaan karnevalistiseen perinteeseen.
- Kun tätä alettiin aikoinaan tehdä, niin ajateltiin vain laittaa kehiin kaikki siihen asti oppimamme taito, tekniikka, tunneäly ja muisti sillä, mitä on näytteleminen. Vuosien aikana ollaan pyritty kehittämään niitä ihmiskuvia, syventämään tai pinnallistamaan. Siinä näkyy se, mitä me ollaan näyttelijöinä.
- Tämä on hyvä näyttelijäntyön harjoite myös. Tanssijat harjoittelee tekniikkaa koko ajan ja soittajat treenaa, mutta näyttelijät harvemmin treenaa näyttelemistä muuten kuin olemalla näyttämöllä. Näyttelijä tulee vanhemmiten laiskaksi, eikä jaksa tehdä mitään hahmoja enää ja päätyy siihen yhteen pönöttävään hahmoon, sanoo Suosalo.
- Tässä meidän on pakko haastaa itsemme koko ajan uusiin koitoksiin tai ainakin pitää yllä viriileinä vuosina keksimiämme hahmoja tai tyyppejä. Tämä on tärkeä osa ainakin mun työtäni, hän jatkaa.
Vaikka näytelmän perusrunko on säilynyt samana, niin muutamassa kohtauksessa improvisoidaan.
- Esimerkiksi baarikohtauksia kehitetään ja saatetaan ottaa sinne ajassa liikkuvaa kommenttia ja ilmiötä. Pieniä päivityksiä tulee, koska kymmenen vuotta sitten maailmassa tapahtui vähän eri asioita kuin nyt, Nuojua sanoo.
Maakuntakiertueet antavat näyttelijöille potkua
Kiviä taskussa -näytelmän harjoitukset alkoivat Helsingin kaupunginteatterissa lähes kaksitoista vuotta sitten Pentti Kotkaniemen ohjauksessa. Suosalo muistaa edelleen elävästi, ettei alku ollut ruusuinen.
- Se oli kevättä, takana oli yksi epäonnistunut produktio kaupunginteatterissa ja olo oli väsynyt ja voimaton. Meistä on napsittu pr-kuvia, jotka ei voisi olla vähemmän myyviä, kaksi ihan harmaata ja vakavaa kaveria. Olin että 'ei jumalauta', kun tultiin esittelemään näytelmää, jossa piti tehdä kahdeksan roolia. Kehitin metodin, jonka Mika ja Bona [Kotkaniemi] nimesi Martti-herran metodiksi: makoillaan lavalla, laitetaan jalat tuolille ja käydään tekstiä läpi rauhassa ilman että tarvitsee kävellä.
- Sitten kun syksyllä siirryttiin harjoittelemaan Studio Pasilaan, oli tahti toinen. Ainakin paikoitellen, naureskelee Nuojua.
Ennen _Kiviä taskussa _Nuojua ja Suosalo olivat esiintyneet yhdessä vain parissa kaupunginteatterin näytelmässä. Heillä kuitenkin riittää yhdistäviä tekijöitä: molemmat ovat kotoisin Oulusta, pelanneet jalkapalloa Oulun työväen palloilijoissa ja jalkapalloa ja jääkiekkoa Zoomissa Helsingissä. Näyttelijän ammattiin aiemmin valmistunut Suosalo muistaa hyvin nähneensä Nuojuan Teatterikorkeakoulun oppilasesityksissä.
Lähes kahdentoista vuoden yhteistyön aikana miehistä on tullut hyvät ystävät.
- Jos toisella on flunssa, niin toinen koittaa tsempata ja päinvastoin. Koitetaan pitää hyvä balanssi ja kehittää tätä esitystä. Tietysti jutellaan omistakin asioista, paljon tulee hyviä vinkkejä ruoanlaitosta lastenhoitoon ja vaimon kohtelemiseen, kertoo Nuojua.
Keikkamatkoillakin asutaan yhdessä. Mutta mikä saa näyttelijät innostumaan samasta näytelmästä yhä uudestaan?
- Loppuunmyyty ja mukana elävä yleisö. Kun on päästy keikkailemaan ja katsomossa on yleisö, joka näkee tämän ensimmäistä kertaa. Maakunnista tuleva reaktio on antanut meille valtavan sykäyksen siihen, että on jaksettu veivata, kiittää Suosalo.