Albertvillen talvikisoja kuvaa hyvin se että median majoitukset oli siroteltu kenties satoihin eri paikkoihin ympäri alppiseutua, mutta tasosta riippumatta vuorokausihinta oli aina sama.Samalla hinnalla saattoi saada pienen huoneen alppimajan perältä tai paikan loistohotellista, tosin aika kaukaa kuten Chamberysta, mutta siellä juuri avatusta viiden tähden majatalosta.
Pieneksi ongelmaksi minulle ja toisena ”Chambery”-ryhmään kuuluneelle Keskisuomalaisen Erkki Kinnuselle muodostui välimatka itse kilpailupaikoille. Pystyäkseen näkemään edes osan olympiakilpailuista tuli auton mittariin lähes 5000 kilometriä. Itse olympiakaupungissa Albertvillessa näet järjestettiin ainoastaan avajaiset ja päättäjäiset, taitoluistelu, short track ja osa pikaluistelusta.
Jonkinlaisena tahrana historiaan on jäänyt myös se että Albertvillen avajaisissa käytetty putkikatsomo sortui samana vuonna toukokuussa Korsikalla ja 18 ihmistä sai surmansa. Tutkimusten mukaan se oli sinne siirrettynä väärin koottu lisäkatsomoksi Bastian ja Marseillen väliseen cupin otteluun.
Albertvillen lisäksi kilpailuja sai järjestää peräti yhdeksän eri alppikylää: Courchevel, La Plagne, Les Arcs, Les Saisies, Mèribel, Pralognan-La-Valoise, Tignes, Les Menuires ja Val d´Isére. Niiden luetteleminen saattaisi olla aika, ellei hyvä niin ainakin muistia vaativa vaikea olympiakysymys. Välimatkat olivat hankalia kapeilla alppiteillä, mutta silti KOK pystyi sanomaan että ei ollut jakanut kisoja, koska kaikki tapahtui kuitenkin Ranskan puolella.
Vuoden 1992 kisoja haki kaikkiaan ennätykselliset seitsemän eri paikkakuntaa. Albertvillen lisäksi isännyyttä havittelivat Bulgarian Sofia, Ruotsin Falun, Norjan Lillehammer, Italian Cortina, USA:n Anchorage (Alaska) ja Saksan Berchtesgaden, joka toki vielä hakuhetkellä kuului Saksan Liittotasavaltaan.
Tarvittiin kaikkiaan kuusi eri äänestystä KOK:n kokouksessa 1986 Lausannessa, jossa kesäkisat myönnettiin Juan Antonio Samaranchin kotikaupungille Barcelonalle. Kysymyksessä oli viimeinen kerta kun samassa kokouksessa päätettiin sekä talvi- että kesäkisojen järjestäjäoikeudesta.
Ensimmäisellä talvikisakierroksella eniten ääniä sai Sofia (25), joka oli seuraavilla kahdella kierroksellakin vain äänen jäljessä Albertvilleä Berchtesgadenin, Anchoragen ja Cortinan pudottua yksi kerrallaan kilpailusta.
Neljännen äänestyksen jälkeen tarvittiin vielä uusinta putoajasta, koska Falun ja Lillehammer saivat molemmat 11 ääntä – Falun pääsi jatkoon pudotakseen sitten kolmanneksi lopullisella kierroksella, jolla Albertville sai jo 51 ja Sofia enää 25 ääntä – talvikisojen antaminen lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen itäblokin alueelle ei kuitenkaan tullut kysymykseen.
Albertvillen valinta johti sitten kisoihin, jotka olivat mitä suurimmassa määrin ensimmäiset todella hajasijoitetut talviolympiakisat.
Neljä kuukautta huipulla
Sarajevossa ja erityisesti Calgaryssa juhlinut Matti Nykänen hyppäsi viimeiset kisahyppynsä juuri ennen Albertvillen olympiakisoja. Uran loppumiseen oli syitä, myös selkävaivoja, mutta sekin tosiasia että ruotsalaisen Jan Boklövin lanseeraama V-tyyli ajoi ohi useimpien ”vanhan liidon” miesten. Yksi varhaisista uuden tyylin omaksujista oli jo 13-vuotiaana vuonna 1989 Lahden MM-kisojen koehyppääjänä tunnetuksi noussut Toni Nieminen.
Tonin lahjakkuus tiedettiin, mutta Hiihtoliitto pyrki niin pitkälle kuin mahdollista pitämään matalaa profiilia pojan säästämiseksi julkisuudelta. Syksyllä 1991 se oli kuitenkin jo mahdotonta, V-tyylin täydellisesti omaksunut Toni voitti ensimmäisen maailmancup-kilpailunsa Thunder Bayssa Kanadassa ja oli sen jälkeen pitelemätön 16-vuotias: mäkiviikon voittaja yhä kaikkien aikojen nuorimpana, maailmancupin kokonaisvoitto (kahdeksan osakilpailuvoittoa) ja ennen kaikkea kaksi kultamitalia Albertvillen olympiakisoista. Normaalimäessä Toni oli pronssilla, mutta voitti sitten suurmäen ja oli vahvin lenkki myös kultamitalijoukkueessa.
Syntyi Toni-ilmiö, joka Suomessa johti monenlaisiin managerointeihin, Hjallikseen ja Toyotaan, johon tarvittiin ajokortti poikkeusluvalla 17-vuotiaana. Harjoittelu muuttui autolla ajeluksi, eikä menestys koskaan uudelleen löytynyt. Vaikka Toni vielä hyppäsi vuonna 1994 Planican lentomäessä ensimmäisenä yli 200 metriä ja voitti yhden maailman cupin osakilpailun Puijolla 1995, voidaan sanoa että käytännössä hän oli vain neljän kuukauden ajan mäkihypyn huipulla.
Tonin kanssa Albertvillessa joukkuemäen kultaa olivat hyppäämässä Ari-Pekka Nikkola, Mika Laitinen ja Risto Laakkonen. Henkilökohtaisesti menestys oli Tonia lukuun ottamatta mäkikilpailuissa vaatimaton, paras oli Mika Laitisen viides sija normaalimäessä.
Kolmannen kultamitalinsa Suomi sai naisten hiihdosta, jossa syttyi uusi menestyjä Marjo Matikaisen ja Marja-Liisa Kirvesniemen jälkeen. Marjut Lukkarinen (nyk. Rolig) voitti vitosella vajaalla sekunnilla IVY:n Ljubov Jegorovan ja hopeaa 15 km:llä, jolla Jegorova puolestaan oli ylivoimainen. Myös uudessa lajissa takaa-ajossa Lukkarinen oli paras suomalainen (neljäs) samoin kuin 30 km:llä (kymmenes). Marja-Liisa Kirvesniemen parhaaksi sijoitukseksi jäi 15 km:n perinteisen kuudes sija, ellei viestin neljättä lasketa.
Miesten hiihto oli Albertvillessa Norjan juhlaa. Björn Dählie (takaa-ajo ja 50 km) ja Vegard Ulvang (10 ja 30 km) veivät molemmat kaksi henkilökohtaista kultamitalia ja kolmannen viestissä. Toinen miesten hiihdossa menestynyt maa oli Italia, jolle norjalaisilta jäi kolme hopeaa ja kaksi pronssia, muille ei herunut kuin kaksi pronssimitalia.
Toisen sai ruotsalainen Christer Majbäck 10 km:llä, joka oli takaa-ajon ensimmäinen osa, ja toisen kenties jopa yllättäen viestissä Suomi, jossa Jari Isometsä onnistui kukistaman loppusuoran taistelussa kahdella sekunnin kymmenyksellä Torgny Mogrenin. Henkilökohtaisilla matkoilla paras suomalainen oli kolmella Harri Kirvesniemi (6-11-10), joka ei osallistunut enää 50 km:lle; sen paras suomalainen oli Isometsä, 22:s.
Mitalitilastossa Suomi oli kahdeksas seitsemällä mitalilla, joista yllätyspronssi oli Harri Elorannan voittama ampumahiihdon 10 km:llä. Saksa, joka Berliinin muurin murtumisen jälkeen oli taas mukana yhteisellä joukkueella, oli ykkönen 26 mitalilla (10+10+6) ennen Itsenäisten valtioiden yhteisöä (IVY) , jossa mukana olivat Neuvostoliitosta irtautuneet valtiot Baltian maita lukuun ottamatta. IVYn mitalisaalis oli 23 (9+6+8). Norja oli kolmas 20 mitalilla (9+6+5).
Olympiahistoriaan jäi Midori Ito, joka ensimmäisenä naisena onnistui taitoluistelussa kolmoisaxel - hypyssä olympiajäällä. Alberto Tomba jatkoi menestystään alppirinteissä, joissa myös Uuden Seelannin Annelise Coberger voitti eteläisen pallonpuoliskon ensimmäisen talvikisamitalin, hopean pujottelussa. Hänen isoisänsä oli lähtöisin Saksasta, Baijerista.
Ensimmäisen kerran talviolympiakisoihin osallistuivat Jugoslavian hajoamisen jälkeen Slovenia ja Kroatia, ensikertalaisia olympialumella olivat myös Algeria, Bermuda, Brasilia, Irlanti, Honduras ja Swazimaa, joista kahdelle viimeksi mainitulle talvikisakokemus on yhä ainutkertainen.